Kampanja alkoi
10.2.2013
Rahoitus on päättynyt
28.2.2013
Juntun soololevy on valoisaa ja orgaanista bändimusiikkia ja The Bodyn levy ankaran tinkimätöntä rock'n'rollia.
Hei,
Olen tamperelainen muusikko, säveltäjä, näyttelijä ja puutarhuri Juha Junttu. Tarkoituksenani on julkaista yhtä aikaa sekä soololevyni että bändini The Bodyn toinen albumi helmikuussa 2013. Tätä varten olen kiinnostunut mesenaatti.me -palvelun mahdollisuuksista. Olen touhunnut musiikin parissa jo 1980-luvun puolivälistä aluksi Horsepowerin kyydissä ja sittemmin sooloartistina ja The Bodyn riveissä sekä tusinan muun projektin parissa (mm. The Boogie Woogie Kings, 1jack2jack, lukuisat teatterimusiikkiprojektit). Pääasiassa olen kuitenkin hankkinut elantoni teatterilavoilla muiden muassa Tampereen teatterissa (Rent, Evita), TTT:ssa (Veriveljet) ja Helsingin kaupunginteatterissa (Next to Normal).
Tulevista levyistä soololevy edustaa valoisampaa ja perinteisempää puolta minussa lauluntekijänä ja The Bodyn levy ankaran tinkimätöntä rock'n'rollia. Soololevyn biisit ja taiteellinen tuotanto ovat omaa käsialaani. Sovitukset on tehty yhdessä levyllä soittavien huippumuusikoiden kanssa (Jani Auvinen, Janne Rajala, Okke Komulainen). The Bodyn sävellykset ja tuotanto on tehty yhteistyössä Lauri Hannun kanssa.
Olen kuunteluttanut levyjen materiaalia mahdollisimman monelle. Sanat luomu ja orgaaninen toistuvat huomattavan usein soololevyä kommentoitaessa. The Bodyn levyyn eniten liitetyt adjektiivit ovat olleet häiriintynyt, järjetön, mieletön, omaperäinen ja ennenkuulumaton, joten ”ihan kiva” ei ole kuulunut kummankaan levyn arvostelijoiden sanavarastoon. Väitän, että The Bodyn levyn kaltaista soundia ei ole kuultu aiemmin – ei Suomessa eikä ulkomailla.
Levyistä painatetaan cd-levyjen lisäksi pieni painos c-kasetteja alan harrastajille. Kasettien kannet kirjoitan ja taiteilen omin pikku kätösin, joten jokaisesta tulee uniikki.
Soololevyn biiseistä on tehty videotaltiointeja otsikolla Cabin Fever Sessions, joissa esitän laulut raakoina, kuten ne ovat sävellettäessä maailmaan putkahtaneet – akustisen kitaran ja sellon säestyksellä. Kuten oikeastaan lähes kaikki levyyn liittyvä oheistekeminen, on videotkin tehty talkoovoimin pienen tiimin kanssa. Keväällä 2012 julkaistiin soololevyltä sinkku Aavekaupunki, josta Tomi Wahlroos teki musiikkivideon nollabudjetilla sadan euron kameralla. Tärkeintähän ovat ideat ja kuinka ne toteutetaan!
Haluan toimia riippumattomana rock-taiteilijana ja sinä mahdollistat sen! Vastikkeettomasti emme tee mitään, joten korvaukseksi tuestasi saat parasta mahdollista musiikkia, mitä näillä taidoilla irtoaa. Katso oheinen vastinepakettilista.
Linkit:
www.junttu.com
the-body.biz
youtube.com/user/anyonenoise
*Olen huomioinut ALV:n ja muut verotuksen vaikutukset budjettia laskiessani. Hankkeen budjettiin pääset tutustumaan maksulinkin kautta Avoin budjetti-kohdasta ennen kuin päätät rahoituksesta. Maksupalvelut tarjoaa Holvi Payment Services Oy, www.holvi.com. Projektin rahoittaminen on mahdollista suomalaisten verkkopankkien kautta sekä Visa- ja Mastercard -korteilla. Holvi veloittaa maksuista 0,90 € /kpl + 3% luottokorttimaksuista. Mesenaatti.me -palvelu veloittaa kaikista onnistuneista rahoitushauista 7% provision. Provisio sisältää ALV:n. Mikäli rahoitustavoite ei täyty, varat palautuvat rahoittajille.
Olen tamperelainen muusikko, säveltäjä, näyttelijä ja puutarhuri Juha Junttu.
www.junttu.com/
http://the-body.biz/
Juntun Mr Rock'n'Roll levy. + Nimi kiitoksissa nettisivulla.
/ kpl myyty
The Body II levy. + Nimi kiitoksissa nettisivulla. / kpl myyty
Junttu Mr Rock'n'Roll CD + nimi kiitoksissa nettisivulla. /30 kpl myyty
The Body II -CD + nimi kiitoksissa nettisivulla. /30 kpl myyty
T-paita tekstillä "I'm with Mr. Rock'n'Roll". /5 kpl myyty
T-paita The Body -logolla. / 5 kpl myyty
The Body II -levy mp3-versiona ja t-paita. kpl myyty
Junttu Mr. Rock'n'Roll -levy mp3-versiona ja t-paita. kpl myyty
Junttu Mr. Rock'n'Roll C-kasetti retroiluun. Kannet käsityönä. + Nimi kiitoksissa nettisivulla.
/20 kpl myyty
Junttu Mr. Rock'n'Roll -CD + t-paita. Paidassa painatus: I'm with Mr. Rock'n'Roll. + Nimi kiitoksissa nettisivulla. /30 kpl myyty
The Body II -CD + t-paita. Paidassa The Bodyn logo. + Nimi kiitoksissa nettisivulla. /30 kpl myyty
Juntun Mr Rock'n'Roll ja The Bodyn II -CD:t + nimi kiitoksissa nettisivulla. /20 kpl myyty
Junttu Mr. Rock'n'Roll -CD + laulava sähke Pirkanmaalla (biisi uudelta levyltä akustisena kotiovella) + nimi kiitoksissa nettisivulla. /5 kpl myyty
Junttu Mr. Rock'n'Roll -CD + laulava sähke (biisi uudelta levyltä akustisena kotiovella) + nimi kiitoksissa nettisivulla. /5 kpl myyty
Soolokeikka Pirkanmaalla (30 min) + nimi kiitoksissa nettisivulla. /1 kpl myyty
Soolokeikka Etelä-Suomi (30 min) /1 kpl myyty
Soolokeikka koko Suomi (30 min) + nimi kiitoksissa nettisivulla. /1 kpl myyty
Bändikeikka Etelä-Suomi. Junttu-bändi tai The Body (normisetti) + nimi kiitoksissa nettisivulla. /1 kpl myyty
Bändikeikka koko Suomi. Junttu-bändi tai The Body (normisetti). + Nimi kiitoksissa nettisivulla + nimi kiitoksissa nettisivulla. /1 kpl myyty