Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Rocket Rollers bandin Elvis-levy

Alkoi 10.06.2016

Päättyi 31.07.2016

Big Jay V & Co on menossa levyttämään legendaariselle Finnvox-studiolle uutta tarttuvaa albumia pitkän kuuman kesän päätteeksi. Levyä varten on kerätty Elviksen tuotantoa 50-70-luvulta, tunnettuja sekä vähemmän tunnettuja kappaleita.

Moi!

Olen Jouni Viirtala alias Big Jay V. Musiikkihistoriani aikana olen julkaissut jo 12 omakustannelevyä, tuomaroinut useita laulukilpailuita, soittanut lähemmäs tuhat keikkaa suomessa ja ulkomailla. Vedän lisäksi omaa jamiklubia Järvenpäässä ja olen mukana jokakesäisessä kauppatorin Cruising-tapahtumassa lead-artistina.

Nyt on tullut aika julkaista Elviksen tuotannosta edustava otos. Toivon että pystyt osallistumaan levyn tuotantokuluihin – vastineeksi voit valita itsellesi parhaiten sopivan vastikkeen listasta.

Elviksen musiikki on yksi osa-alue edustamistani musiikkityyleistä, omaa tuotantoa on myös tulossa myöhemmin ja jo kuunneltavissa esim. Spotifyssa.

Minimitavoitteella pystyn julkaisemaan levyn. Jos siitä päästään reippaasti yli, on myös mahdollista tehdä ja julkaista yksi tai useampi musiikkivideota.

Tervetuloa mukaan auttamaan levyn teossa, apuasi arvostetaan!


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


1 Mesenaattia

30 € Tavoite 6000 €
Minimitavoite 3000 €

 Rahoitus on päättynyt 31.07.2016

Kiitos
BigJayV&Band

Rocket Rollers bandin Elvis-levy

Fb

www

Vastikkeet

Rocket Rollers Band T-paita
30.00 €

Tilaa itsellesi Rocket Rollers Band T-paita valitsemallasi koolla!

49 kpl Jäljellä

Rahoita

Rockin'Viva Las Vegas-levy nimikirjoituksella, nimesi kiitoksiin
35.00 €

Ennakkotilaa 22.10.2016 julkaistava Elvis' Rocket Rollers "Rockin' Viva Las Vegas" -levy nimikirjoituksella varustettuna ja lisäksi sinut merkitään levyn kiitoksiin.

100 kpl Jäljellä

Rahoita

Esiinny musiikkivideolla!
50.00 €

Nyt sinulla on mahdollisuus tukea tulevaa levyä ja päästä samalla näyttelemään Elvis' Rocket Rollersin musiikkivideolle!

5 kpl Jäljellä

Rahoita

Big Jay V trubaduurikeikalle
500.00 €

Kutsu Big Jay V esiintymään keikalle! Saat samalla pläjäyksellä juhliisi tai kotiisi loistavan live-vedon ja tuet uuden levyn syntyä.

4 kpl Jäljellä

Rahoita

Firman logo levyyn
1000.00 €

Haluaako firmasi sponsoroida levyn tekoa ja saada samalla itse julkisuutta? Nyt sinulla on mahdollisuus ostaa firmasi logo tulevan levyn kansiin!

2 kpl Jäljellä

Rahoita