Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Väriä pataan ja printtiin

Alkoi 02.05.2016

Päättyi 13.06.2016

Värimenetelmät II on jokaisen innokkaan värjärin ja kankaanpainajan käsikirja. Luovuuteen kannustava teos sisältää runsaasti tietoa ja inspiroivaa kuvamateriaalia. Ohjeet johdattavat niin alan ammattilaiset kuin harrastajatkin taiteellisesti tasokkaisiin ja ekologisesti kestäviin tuloksiin työturvallisuudesta tinkimättä. Laadukas painotyö taataan ennakkotilauksin ja sponsorivaroin – tule mukaan rahoittamaan!

Maija Pellonpää-Forssin edellinen Värimenetelmät -kirja ilmestyi vuonna 2000. Sitä tituleerataan ammattipiireissä tekstiilitaiteilijan raamatuksi. Nyt julkaistaan täysin uusittu teos, Värimenetelmät II, joka sisältää uusimmat menetelmät työohjeineen havainnollisin nelivärikuvin.

kansi estää lämpöhukkaa

Kirjan ammatillinen asiantuntemus perustuu Maija Pellonpää-Forssin elämäntyöhön värjäyksen ja kankaanpainannan lehtorina Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hän on seurannut pitkään ja intohimoisesti Suomen tekstiiliteollisuuden kehitystä ja muokannut perusteellisen tutkimustyön tuloksena teollisia menetelmiä käsityömäisesti toteutettaviksi. Kirjan kuvamateriaalina on prosessikuvia ja lahjakkaiden oppilaiden sovelluksia värimenetelmistä. Erilaisten tekstiilivärien, materiaalien ja menetelmien luovalla yhdistämisellä ilmaisun mahdollisuudet ovat rajattomat.

maija ja pallot

Värimenetelmät II -kirjan julkaisee Aalto-yliopiston julkaisuyksikkö Aalto ARTS Books. Yliopisto rahoittaa englanninkielisen e-kirjan; tällä joukkorahoituksella toteutetaan suomenkielinen painettu versio. Mitä enemmän ennakkotilauksia ja sponsorointia saadaan, sitä komeammin ja laadukkaammin tämä inspiroiva kirja voidaan toteuttaa. Graafisesta suunnittelusta vastaa Tiina Ripatti, jonka käsialaa on myös Maija Pellonpää-Forssin upea Kankaanpainanta-kirja.

Kutsumme Sinut mukaan rahoittamaan Värimenetelmät II -kirjan julkaisua. Tilaa oma kappaleesi ennakkoon verkkokaupastamme (Vastikkeet-linkki sivupalkissa). Halutessasi voit tilata kirjan Maijan signeeraamana tai osallistua sponsorina. Luvassa on myös mestarikursseja – varaa paikkasi ainutlaatuisiin tapahtumiin!

Kiittäen,

Maija Pellonpää-Forss, tekstiilitaiteilija, kirjailija
Leea Pienimäki, tekstiilitaiteilija, Mesenaatti-kampanjan tuottaja
Suvi-Kukka Salonen, myyntisihteeri, Aalto ARTS Books
Sanna Tyyri-Pohjonen, kustannustoimittaja, Aalto ARTS Books

——————————————————————————————-

Aalto ARTS Books on voittoa tavoittelematon kustantamo, joka julkaisee 25–35 sisällöllisesti ja visuaalisesti korkeatasoista kirjaa vuodessa. Aalto ARTS Booksin kustannus- ja julkaisutoiminnan tavoitteena on tehdä tunnetuksi visuaalisten alojen uusimmat tutkimustulokset.

Maija Pellonpää-Forssin aiemmat julkaisut:
2009 Kankaanpainanta – välineet, suunnittelu, painaminen
2000 Värimenetelmät – värjäys, maalaus, kankaanpainanta
1997 Kudontakirja (Lea Willman, Maija Forss)
1994 Tekstiilivärjäyksen uusia tuulia

2 kyyppi leukkomuodon väri ja hapettunut b


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


172 Mesenaattia

8820 € Tavoite 10000 €
Minimitavoite 3000 €

 Rahoitus on päättynyt 13.06.2016

Kiitos
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väriä pataan ja printtiin

Tekstiilitaiteilija Maija Pellonpää-Forss tunnetaan värjäyksen ja kankaanpainannan mestarina. Elämäntyö lehtorina Aalto-yliopistossa on poikinut useita alan oppikirjoja. Maija on kouluttanut lukuisan joukon taiteilijoita ja suunnittelijoita luovaan väri-ilmaisuun tekstiilimateriaalien parissa. Värimenetelmät II -kirjan myötä hän jakaa koukuttavan perintönsä uusille sukupolville siirtyessään opetustyöstä oman taiteellisen työnsä ääreen.

Fb

Vastikkeet

MESTARIKURSSI 1: Eeva Heikkisen esitelmä tekstiilitulostamisesta
20.00 €

Aalto-yliopiston painokangastyöpajan työpajamestari, tekstiilitaiteilija Eeva Heikkinen vastaa korkeakoulun tekstiilitulostuksesta. Hän on myös kirjoittanut Värimenetelmät II -kirjaan aihetta käsittelevän luvun. Eeva kertoo uranuurtajan kokemuksella tulostetun kankaan suunnittelusta ja toteutuksesta sanoin, kuvin ja havainnollisin, hypisteltävin näyttein. Osallistujille lähetetään saapumisohjeet sähköpostitse. Aika: 1.9.2016 klo 18–20. Paikka: Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu, Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki. Hinta sisältää ALV 24 %.

12 kpl Jäljellä

Rahoita

Sähköinen kutsu Värimenetelmät II-kirjan julkistamistilaisuuteen
20.00 €

Maija Pellonpää-Forssin Värimenetelmät II -kirja julkistetaan Designmuseossa marraskuussa.
Kutsu lähetetään annettuun sähköpostiosoitteeseen lokakuussa 2016. Aika: tiistai 8.11.2016 klo 19–20. Paikka: Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, 00130 Helsinki. Hinta sisältää ALV 10 %.

92 kpl Jäljellä

Rahoita

MESTARIKURSSI 2: Maija Pellonpää-Forssin kuvaluento
30.00 €

Tekstiilitaiteilija, lehtori Maija Pellonpää-Forss on ollut kymmeniä vuosia aitiopaikalla ohjaamassa Aalto-yliopiston lahjakkaiden opiskelijoiden työskentelyä aina perusharjoituksista kansainväliseen menestykseen. Näyttävä kuvakavalkadi avautuu tarinoin tekniikoista ja ihmisistä teoksien takana. Mukana on myös mestarin omaa kädenjälkeä. Luennon jälkeen juhlimme kirjan julkistamista. Kutsu lähetetään annettuun sähköpostiosoitteeseen lokakuussa 2016. Aika: tiistai 8.11.2016, ensin kuvaluento klo 17.30–19.00, sen jälkeen kirjan julkistamistilaisuus klo 19.00–20.00. Paikka: Designmuseon luentosali, Korkeavuorenkatu 23, 00130 Helsinki. Hinta sisältää ALV 24 %.

54 kpl Jäljellä

Rahoita

MESTARIKURSSI 3: Painajaiset painokangastyöpajassa 20.8.2016
30.00 €

Tule nauttimaan kankaanpainannan riemusta! Hintaan sisältyvät pigmenttivärit ja materiaalit sekä yhteiset painokaaviot, aiempaa kokemusta ei tarvita. Ohjaajina tekstiilitaiteilijat Maija Pellonpää-Forss ja Leea Pienimäki. Osallistujille lähetetään saapumisohjeet sähköpostitse. Aika: lauantai 20.8.2016 klo 11–14. Paikka: Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu, Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki. Hinta sisältää ALV 24 %.

1 kpl Jäljellä

Rahoita

MESTARIKURSSI 4: Painajaiset painokangastyöpajassa 22.8.2016
30.00 €

Tule nauttimaan kankaanpainannan riemusta! Hintaan sisältyvät pigmenttivärit ja materiaalit sekä yhteiset painokaaviot, aiempaa kokemusta ei tarvita. Ohjaajina tekstiilitaiteilijat Maija Pellonpää-Forss ja Leea Pienimäki. Osallistujille lähetetään saapumisohjeet sähköpostitse. Aika: maanantai 22.8.2016 klo 17-20. Paikka: Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu, Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki. Hinta sisältää ALV 24 %.

11 kpl Jäljellä

Rahoita

Värimenetelmät II -kirja
45.00 €

Maija Pellonpää-Forss: Värimenetelmät II – värjäys, maalaus, kankaanpainanta, tekstiilitulostus -kirja ennakkotilaajalle kampanjahintaan 45.00€ (OVH 58.00€). Kirja postitetaan toimitusosoitteeseen marraskuussa 2016. Hinta sisältää ALV 10 %.

Vielä jäljellä

Rahoita

Henkilösponsori ilman kirjatilausta 1
50.00 €

Sähköinen kutsu Värimenetelmät II -kirjan julkistamistilaisuuteen; lähetetään lokakuussa 2016 annettuun sähköpostiosoitteeseen.
Hinta sisältää ALV 10 %

19 kpl Jäljellä

Rahoita

Signeerattu Värimenetelmät II -kirja
50.00 €

Maija Pellonpää-Forssin signeeraama Värimenetelmät II – värjäys, maalaus, kankaanpainanta, tekstiilitulostus -kirja ennakkotilaajan kampanjahintaan postitetaan toimitusosoitteeseen marraskuussa 2016. Hinta sisältää ALV 10 %.

Vielä jäljellä

Rahoita

Signeerattu kirjapaketti: Kankaanpainanta ja Värimenetelmät II
100.00 €

Kankaanpainajan ja värjärin täydellinen tietopaketti sisältää Maija Pellonpää-Forssin teokset:
KANKAANPAINANTA – välineet, suunnittelu, painaminen
VÄRIMENETELMÄT II – värjäys, maalaus, kankaanpainanta, tekstiilitulostus
Kirjailijan signeeraama kirjapaketti postitetaan toimitusosoitteeseen marraskuussa 2016. Hinta sisältää ALV 10 %.

24 kpl Jäljellä

Rahoita

Henkilösponsori ilman kirjatilausta 2
100.00 €

Sähköinen kutsu Värimenetelmät II -kirjan julkistamistilaisuuteen; lähetetään lokakuussa 2016 annettuun sähköpostiosoitteeseen.
Hinta sisältää ALV 10 %

19 kpl Jäljellä

Rahoita

Yhteisösponsori 1
500.00 €

Kaksi Värimenetelmät II -kirjaa ja sähköinen kutsu julkistamistilaisuuteen. Kutsu lähetetään sponsorin sähköpostiosoitteeseen lokakuussa 2016. Kirjat postitetaan toimitusosoitteeseen marraskuussa 2016. Hinta sisältää ALV 10 %.

9 kpl Jäljellä

Rahoita

Yhteisösponsori 2
1000.00 €

Viisi Värimenetelmät II -kirjaa ja sähköinen kutsu julkistamistilaisuuteen. Kutsu lähetetään sponsorin sähköpostiosoitteeseen lokakuussa 2016. Kirjat postitetaan toimitusosoitteeseen marraskuussa 2016. Hinta sisältää ALV 10 %.

4 kpl Jäljellä

Rahoita