Mesenaatti.me - pilottiprojekti - Gaia

Hyvää huomista!

Mesenaatti.me

GAIA, flamencotanssiteos ihmisistä ja maapallosta

alkoi 2.1.2013

Päättyy 14.2.2013

"Taiteellisessa työssäni kipinän sytyttää tanssiteoksen luominen flamencon kielellä sen rajoja laajentaen. GAIAssa tutkin eri liikkumisen muotoja sekä flamencon liikekielen taipumista eri teemoihin. Ennen kaikkea tavoitteena on tehdä mielettömän hieno kokonaisteos, hienoin mitä tähän asti olen tehnyt."

¡Hola! olen Erika Alajärvi, flamencotanssija ja koreografi, Helsingistä. Valmistelen parhaillaan uutta flamencotanssiteosta nimelläGAIA, flamencotanssiteos ihmisistä ja maapallosta.

GAIA on monitaiteellinen projekti, joka koostuu tanssin lisäksi musiikista, kuvataiteesta ja blogista. Blogin kautta voi seurata teoksen valmistumista näyttämölle sekä ajatuksia ja ideoita aihepiirin taustalta. Yleisökin voi osallistua valmistusprosessiin kommentoimalla ja keskustelemalla. GAIAn maailman ensi-ilta ja neljä muuta lisänäytöstä ovat maalis-huhtikuussa 2013 Espoossa ja Helsingissä.

Flamenco on lajina kiehtova. Sen runsas kirjo kattaa monenlaista tekemisentapaa folkloresta näyttämötaiteeseen unohtamatta tätä päivää sirkus-, rap- ja muine vaikutteineen. Oma flamencotaipaleeni alkoi vuonna 1990. Siihen mahtuu taiteellista toimintaa eri näyttämöillä ja kokoonpanoissa sekä flamencotanssin opettamista. Taiteellisessa työssäni kipinän sytyttää tanssiteoksen luominen flamencon kielellä sen rajoja laajentaen. GAIAssa tutkin eri liikkumisen muotoja sekä flamencon liikekielen taipumista eri teemoihin. Yleisenä teemana on ihmisen ja luonnon vuorovaikutussuhde ja tavoitteena on herätellä ajatuksia tuosta suhteesta. Ennen kaikkea tavoitteena on tehdä mielettömän hieno kokonaisteos, hienoin mitä tähän asti olen tehnyt.

Lisää omasta taiteellisesta ja muusta taustastani löytyy sivuiltani www.hierbabuena.fi  ja poimintoja aiemmista koreografioista vimeosta www.vimeo.com/hierbabuena

GAIA työryhmä

Mukana on uskaliaita ja ennakkoluulottomia tanssijoita, joiden kanssa olen treenannut jo maaliskuusta 2012 alkaen: Elina Lehtola, Anne Riikola-Sarkkila, Satu Räty, Eveliina Salminen, Katja Savolainen, Alina Sinivaara, Sonja Vottonen ja Laura Widenius. Joukkoa täydentää hieno, taitava ja notkea flamencokitaristi Joonas Widenius. Työskentelen hänen kanssaan ensimmäistä kertaa koko illan teoksen luomiseksi. Suuressa kiitollisuuden velassa olen myös vanhalle ystävälleni, julkaisugraafikko-kuvataiteilija Terhi Ketolaiselle, valosuunnittelija Petri Sarkkilalle ja tuotannossa auttavalle Nea Granlundille. Upeita ihmisiä kaikki, joita ilman en olisi tässä. Löydät meidät GAIAn sivuilta www.gaia-teos.org myös sosiaalisesta mediasta Twitteristä Erika Alajärvi ja Facebookista www.facebook.com/#!/Hierbabuenaflamenco

TANSSIMINEN ON MYÖS TYÖTÄ
- YHTEISÖRAHOITUKSELLA PALKKAA TANSSIJOILLE

GAIAn rahoitus koostuu lipputuloista, mahdollisesti saatavista apurahoista sekä mesenaatin kautta saatavasta oheismyyntitulosta. Suurin osa kuluista muodostuu puolestaan tilavuokrista (teatterit ja harjoitustilat), markkinoinnista ja palkkakuluista. Muita kuluja ovat mm. matkakulut, puvustus ja lavastus. Lipputuloilla saa katettua tilavuokrat, markkinoinnin ja osan palkoista. Mahdollisesti saatavilla apurahoilla katetaan valmisteluvaiheen työskentelyä ja kuluja. Mesenaatin kautta haemme rahoitusta erityisesti esitysten palkkakuluihin.
Tavoitteemme on saada GAIA-projektille tukea yhteensä
7 500 €. Minimi-tavoitteeksemme olemme kuitenkin asettaneet
1 000 €, sillä jokainen euro, jolla tuet hanketta auttaa meitä suunnattomasti. Jos saamme mesenaatin kautta enemmän rahaa kokoon saavat tekijät asianmukaista palkkaa esityksistä.

TERVETULOA MUKAAN RAHOITTAMAAN GAIAA!

Mikäli olet mukana tukemassa teostamme, tarjoamme sinulle vastineeksi muun muassa tanssitunteja yhdelle, pienryhmälle tai vaikkapa isommalle ryhmälle, mahdollisuuden lunastaa omaksesi Terhi Ketolaisen valokuvasuurennoksia ja/tai tulla seuraamaan työskentelyprosessiamme paikanpäälle harjoituksista näyttämölle work-in-progress ja paljon muuta.. Tukemalla projektiamme tuet suoraan monen taiteilijan työpanosta.

Gaia -työryhmämme kiittää lämpimästi niin pienistä kuin suuristakin tuista!

Gaiaan voit tutustua nettisivuillamme: www.gaia-teos.org

ja Gaialaisista lisää löydät seuraavilta sivuilta:
www.hierbabuena.fi
https://www.facebook.com/#!/Hierbabuenaflamenco
www.joonaswidenius.org
https://www.kolumbus.fi/terhi.ketolainen/news.htm


*Olen huomioinut ALV:n ja muut verotuksen vaikutukset budjettiani laskiessani. Hankkeen budjettiin pääset tutustumaan maksulinkin kautta Avoin budjetti-kohdasta ennen kuin päätät rahoituksesta. Maksupalvelut tarjoaa Holvi Payment Services Oy, www.holvi.com. Projektin rahoittaminen on mahdollista suomalaisten verkkopankkien kautta sekä Visa- ja Mastercard -korteilla. Holvi veloittaa maksuista 0,90 € /kpl + 3% luottokorttimaksuista. Mesenaatti.me -palvelu veloittaa kaikista onnistuneista rahoitushauista 7% provision. Provisio sisältää ALV:n. Mikäli rahoitustavoite ei täyty, varat palautuvat rahoittajille.

42 Mesenaattia

1496.8 € Minimitavoite 1 000 €

Kiitos Rahoitus on päättynyt

 

Kiitos

GAIA, flamencotanssiteos ihmisistä ja maapallosta

Flamencotanssija-koreografi Erika Alajärven uutuusteos GAIA tuo näyttämölle kahdeksanhenkisen tanssiryhmän. Monitaiteellinen projekti tutkii flamencotanssin, musiikin ja kuvataiteiden kautta luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Se etsii Gaiaa meistä itsestämme ja ihmisistä itseään Gaiasta ja sen biosfäärin eri tasoilta.

www.gaia-teos.org
www.hierbabuena.fi

Fb

Vastikkeet

 

GAIAn avoin harjoitus
7,00 €

4 / kpl myyty (sis. alv 10 %)
Toimitus 15.2.-13.3. välisenä aikana.

GAIAn kenraaliesitys torstaina 14.3.2013
15 €

10 / 20 kpl myyty (sis. alv 10 %)
Toimitus: 14.3.2013

A4-valokuvavedos (valittavana 5 eri vaihtoehtoa)
20 €

(sis. toimituksen/lähetyksen)
- Heleän hehkun loihti
- Ihanuutta ihmetteli
- Kuurasta valoa välkkyi
- Pisarat kakkaran kasteli
- Sade helmiä heläytti
10 kpl myyty
toimitus: 31.3.2013 mennessä
sis. alv 10 %

Work-in-Progress-paketti 1+1+1
40 €

(sis. avoimen harjoituksen, kenraaliesityksen ja esityksen huom. muu kuin ensi-ilta) 4 / 10 kpl myyty
sis. alv 10 %
toimitus: 31.3.2013 mennessä
huom. muu kuin ensi-ilta 14.3.2012

A3- valokuvavedos (valittavana 5 eri vaihtoehtoa)
40 €

- Heleän hehkun loihti
- Ihanuutta ihmetteli
- Kuurasta valoa välkkyi
- Pisarat kakkaran kasteli
- Sade helmiä heläytti 2 / 10 kpl myyty
(sis. alv. 10 %)
Toimitus 31.3.2013 mennessä
(sis. toimituksen/lähetyksen).

Yksityistanssitunti
80 €

4 /5 kpl myyty
(sis. alv 24 %)
Toimitus 31.5.2013 mennessä

Tilaustanssitunti ryhmälle
2-4hlöä
160 €

0 / 5 kpl myyty
(sis. alv 10 %)
Toimitus 31.5.2013 mennessä

Erika Alajärven soolo
230 €

Tue projektiamme ja tilaa Erika Alajärven lyhyt soolotanssi. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tilattaessa tulee esityshinnan lisäksi matkakulut. Ajankohta sovittavissa.

 

0 / 5 kpl myytyALV 0 %.

Lisäksi kaikkiin vastineisiin sisältyy nimi kiitoksiin!

 

Valokuvateos 60x40cm (valittavana 5 eri vaihtoehtoa)
350 €

- La tendresse de méduse I
- La tendresse de méduse II
- Moments in light I
- Moments in light II
- Moments in light III

1 kpl myyty
(sis. alv 10 %)
Toimitus 31.3.2013 mennessä
(sis. toimituksen/lähetyksen)

Virkistyspäivä tanssien
300 €

Tue projektiamme ja tilaa yrityksellesi Virkistyspäivä tanssien-paketti, joka sisältää flamencotanssija Erika Alajärven vetämän tanssitunnin sinullesi ja kollegoillesi. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tilattaessa tulee esityshinnan lisäksi matkakulut

0 / 5 kpl myyty
(sis. alv. 10 %)
Toimitus : 31.5.2013

Virkistyspäivä tanssien
+ liput
20 kpl
600 €

Tue projektiamme ja tilaa Virkistyspäivä tanssien sekä 20:lle kollegallesi lippuja GAIA-teoksen esitykseen (huom. muu kuin ensi-ilta 14.3.2013). Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tilattaessa tulee esityshinnan lisäksi matkakulut.

Toimitus virkistyspäivälle: 31.5.2013

Toimitus: GAIA-teoksen esitysajat ja -paikat https://gaia-teos.org/esitykset/

0 / 5 kpl myyty
(sis. alv 10%)
Toimitus virkistyspäivälle 31.5.2013 mennessä

Flamencoesitys
1-2 esiintyjää
600 €

Tue projektiamme ja tilaa Erika Alajärven flamencoesitys 1-2 esiintyjällä tilaisuuteesi pääkaupunkiseudulle. Esityksen kesto max. 15 min.

0 /3 kpl myyty
(sis. alv 0 %)
Toimitus 31.5.2013 mennessä

Flamencoesitys
2-4 esiintyjää
900€

Panosta kunnolla ja tue projektiamme tilaamalla Erika Alajärven flamencoesityksen tilaisuuteesi pääkaupunkiseudulle (sis. 2-4 esiintyjää). Esityksen kesto max. 30 min.

0 / 3 kpl myyty
(sis. alv 0 %)
Toimitus 31.5.2013 mennessä

Huom. Lisäksi kaikkiin vastineisiin sisältyy nimi kiitoksiin!