Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

kurjet_jouni_suikkanen_fixed-1

Adressi: Pysäytetään metsähallituslaki

Alkoi 02.03.2016

Päättyi 16.03.2016

Suomalaisten oli saatava mahdollisuus ilmaista päättäjille mielipiteensä Metsähallituksen yhtiöittämisestä. Adressikampanja on jo käynnissä – ilman rahoitusta. Tule kampanjan kummiksi!

Pysäytetään metsähallituslaki -adressi kerää nimiä Metsähallituksen yhtiöittämistä vastaan. Adressille on valtava tilaus: 50 000 nimen raja meni rikki kolmessa vuorokaudessa.

Olen Saana Katila, ammatiltani toimittaja, ja perustin adressin, jotta ihmiset saisivat äänensä kuuluviin. Aiheesta kirjoittaminen ei enää riittänyt tilanteessa, jossa hallitus runnoo kiireellä lävitse lakia, joka tekee yhteisestä kansallisaarteestamme, Suomen luonnosta osakeyhtiön omaisuutta. Tarkemmat perustelut löytyvät kampanjasivulta: pysaytetaanmetsahallituslaki.fi

Päätös adressin perustamisesta syntyi yhdessä välähdyksessä. Kampanja oli rakennettava viikossa, jotta nimien keräämiselle olisi aikaa edes 12 päivää. Tein kiireellisen rahoitusratkaisun ja lainasin rahaa pikkusisko Lauralta ja parilta ystävältä.

Tämä on avoin kutsu – tule mesenaatiksi, jos pidät Pysäytetään metsähallituslaki -adressia yhteiskunnallisesti arvokkaana.

Adressikampanja jatkuu kiivaana loppumetreille saakka. Adressi luovutetaan eduskunnalle ennen ratkaisevaa äänestystä, joka olisi alustavien tietojen mukaan mahdollisesti 11.3.2016.

Suurkiitos kaikille allekirjoittaneille sekä kampanjan mesenaateille!

Aurinkoisia päiviä!
Saana

Kampanjan kulut

Kampanjasivuston ja allekirjoituslomakkeen koodaus 682 e
Tekninen ylläpito kampanjan aikana 348 e
Serverin suoritustehon nosto 45 e
Domain-nimi 25 e
Facebook-markkinointi 90 e
Yhteensä: 1 190 e

Toivoisin voivani kattaa mesenaattirahoituksella kampanjan toteutuneet kulut 1 190 euroa. Jos rahoitusta kertyy 5–100 euroa enemmän, panostan lisää kampanjan nettimarkkinointiin.

Mikäli rahoitus ylittää 1 290 euroa, maksan loppuosuudesta palkkion luontokuvaaja Jouni Suikkaselle, joka antoi upean kurkikuvansa kampanjan käyttöön.

Keräyksen loppusummasta menevät normaalit verot sekä Mesenaatin välityspalkkio. Pysäytetään metsähallituslaki-kampanjan rahoituskatto on 1 950 euroa. Suuremmalle summalle ei ole tarvetta.

Suurkiitos kaikille mukaan lähteville!

kurjet_jouni_suikkanen_fixed-1


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


160 Mesenaattia

1710 € Tavoite 1950 €
Minimitavoite 1000 €

 Rahoitus on päättynyt 16.03.2016

Kiitos
Minimahti2ME

Adressi: Pysäytetään metsähallituslaki

Olen Saana Ilona Katila, ammatiltani toimittaja. Minimahti on yhteiskunnallinen projektini – syventävää journalismia & avoimen demokratian hankkeita.

Fb

www

Vastikkeet

Uutiskirje
5.00 €

Sähköinen kiitoskortti sekä uutiskirje, joka pitää sinut ajan tasalla kampanjan etenemisestä.

Vielä jäljellä

Rahoita

Minimahdin artikkeli
10.00 €

Minimahdin seuraava artikkeli pdf-muodossa sähköpostiisi, sähköinen kiitoskortti sekä uutiskirje.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kutsu nyyttäreille
20.00 €

Adressikampanjan päätyttyä pidämme nyyttärit ja tutustumme toisiimme illanvietossa Helsingin seudulla. Tarkempi aika ja paikka selviävät maaliskuun lopulla. Lisäksi saat sähköisen kiitoskortin, uutiskirjeen sekä Minimahdin seuraavan artikkelin pdf-muodossa sähköpostiisi.

Vielä jäljellä

Rahoita