Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Aurinkoenergia Suomessa

Alkoi 30.5.2014

Päättyi 14.09.2014

Aurinkoenergia Suomessa on uusin versio jo 1970-luvulta asti julkaistusta Aurinko-oppaasta

Aurinkoenergian hyödyntäminen on järkevää myös Suomessa. Suuren osan vuotta – marras-tammikuu pois lukien – säteilyä on niin paljon, että saamme sillä tuotettua merkittävän osan tarvitsemastamme lämmöstä ja sähköstä.

Aurinkoenergiatekniikan kysyntä on maailmanlaajuisesti voimakkaassa kasvussa, eräissä maissa auringolla tuotetaan jo mainittava osa sähköstä. Kysyntä on myös Suomessa selvästi nousemassa, joten aurinkotekniikasta tarvitaan myös selkeä nykytilannetta vastaava perustietoteos.

Nyt sinulla on mahdollisuus tulla mukaan rahoittamaan teoksen kokoamista. Tilaamalla kirjan etukäteen saat sen tulevaa kirjakauppahintaa huomattavasti edullisemmin.

Miksi teosta tarvitaan

Aurinkoenergian hyödyntäminen on jo meillä useissa tapauksissa edullisempaa kuin öljylämmitys tai verkosta ostettu sähkö. Hintaero on vielä pieni, mutta tekniikan ja materiaalien kehittyessä ja suhteellisen hinnan laskiessa, ja ennen kaikkea rakentamisprosessien vakioituessa, aurinkoenergian kilpailukyky paranee edelleen.

Uudistetulla Aurinkoteknillisen yhdistyksen opaskirjalla Aurinkoenergia Suomessa varaudutaan aurinkoenergiamarkkinoiden merkittävään kasvuun maassamme. Kirja antaa perustiedot aurinkoenergiasta Suomessa ja inspiraatiota kaikille, jotka haluavat hyödyntää aurinkoenergiaa omassa toiminnassaan. Lisäksi oppaaseen on otettu mukaan tiedot, joita tarvitaan aurinkolämpö- ja aurinkosähköasentajien sertifiointikoulutuksessa.

Kirjan perustiedot

-          lähes 250 sivua

-          havainnollinen piirros- ja valokuvakuvitus

-          esimerkkejä parhaista toteutuksista

-          hyvin toimitetut asiantuntijatekstit

-          aurinkoenergian käytön historiaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia

Kirjan sisältö

• Auringon perustiedot

• Suomen ilmasto ja aurinkoenergia

• Ilmastotietoinen kaavoitus ja rakentaminen

• Aurinkolämmön passiivinen hyödyntäminen

• Aurinkotekniikan integrointi rakennuksiin

• Aurinkoenergian aktiivinen hyödyntäminen

o Aurinkolämpö

o Aurinkosähkö

• Aurinkoenergian yhdistäminen muihin lämpöjärjestelmiin

• Aurinkoenergia ja energiatalous

• Aurinkoteknologiasanasto

Aurinkoenergia Suomessa on uusin versio suomalaisten Aurinko-oppaiden sarjassa, joka on alkanut jo 1970-luvulla tunnetun ekoarkkitehdin Bruno Eratin toimittamasta ensimmäisestä versiosta. Aurinkoteknillinen yhdistys ry on viime vuosina vastannut oppaan kehittämisestä ja jakelusta, ja työhön on saatu rahoitusta muun maussa eri ministeriöiltä ja alan yrityksiltä. Nyt voit tulla mukaan rahoittamaan kokonaan uudistetun Aurinko-opaskirjan valmistumista.

Kirjan kokoavat ja toimittavat Aurinkoteknillisen yhdistyksen puheenjohtaja Markku Tahkokorpi ja päätoimittaja Iiris Lappalainen. Kirjoittajina ja kuvittajina on laaja aurinkoenergian asiantuntijajoukko opettaja Sakari Aalto, arkkitehti SAFA Bruno Erat, arkkitehti SAFA Eva Erat, arkkitehti SAFA Pekka Hänninen, päätoimittaja Iiris Lappalainen, toimitusjohtaja Christer Nyman, toimitusjohtaja Asko Rasinkoski, arkkitehti SAFA Yrjö Suonto, insinööri Markku Tahkokorpi, insinööri Mats Wiljander.

Toimittajat

Insinööri Markku Tahkokorpi työskentelee uusiutuvan energian, erityisesti aurinkoenergian asiantuntijana, kouluttajana ja kehittäjänä yrityksessään Utuapu Oy. Hänellä on pitkä kokemus teknologiakehityksestä ja teknologiaevoluution arvioinnista tieto- ja tietoliikennetekniikan alueella. Pääosan työurastaan Markku on työskennellyt Nokia Research Centerissä, jossa hän on toiminut tutkijana ja tutkimuspäällikkönä erilaisissa kansainvälisissä ja kansallisissa yhteisprojekteissa. Hän on myös työskennellyt ICT ja uusiutuvan energian alueen konsulttina Gaia Consulting Oy:ssä. Viime vuodet Markku on keskittynyt kestävien energiaratkaisujen kehittämiseen uhkaavien ilmasto- ja energiaongelmien vähentämiseksi.

Päätoimittaja FM Iiris Lappalainen on pitkä kokemus journalistina ja tietokirjailijana. Hänellä on vahva luonnontieteilijän koulutustausta sisältäen biologiaa, maantiedettä ja matematiikkaa. Iiris on saanut erityistä kiitosta kyvystään kansanomaistaa asiantuntijoiden tekstejä. Ehkä paras tunnustus on vuoden 2000 Tieto-Finlandia -palkintoehdokkuus teoksesta Suomen luonnon monimuotoisuus.

Vuodesta 2000 lähtien Iiris on toiminut Motivan viestintäpäällikkönä. Hän päätoimittaa yhtiön sidosryhmälehteä M+. Työssään hän on perehtynyt laajasti uusiutuvaan energiaan ja sen mahdollisuuksiin Suomessa. Hän on toimittanut muun muassa useita uusiutuvan energian alaan kuuluvia teoksia ja esitteitä.

Hanki Aurinkoenergia Suomessa -kirja ennakkoon

Kirja ilmestyy loppuvuodesta 2014. Sen tuottamiseen tarvitaan tukea. Ryhdy mesenaatiksi ja hanki Suomen energiatulevaisuudelle tärkeä teos omaksesi jo ennen sen julkaisua! Olet näin mukana toteuttamassa energiakäännettä Suomessa.

Kirjan kokonaisbudjetti on 28 000 euroa. Joukkorahoituksella toivomme keräävämme 16 000 euroa kirjan kirjoitus- ja kuvituspalkkioihin. Minimitavoite on 8 000 euroa.

Ympäristöministeriö, Suomen tietokirjailijat ry ja Motiva Oy ovat tukeneet kirjan tuottamista. Kirjan julkaisija Aurinkoteknillinen yhdistys ATY ry on kirjan kustantaja ja vastaa sen jakelusta. Liity joukkoon ja varmista kirjan ilmestyminen.

Projektin tukija joka sijoittaa hankkeeseen vähintään 500 euroa saa nimen kirjan kiitossivulle ja signeeratun kirjan.


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


23 Mesenaattia

2772 € Tavoite 16000 €
Minimitavoite 8000 €

 Rahoitus on päättynyt 14.09.2014

Kiitos
A-opas-198

Aurinkoenergia Suomessa

Tämä kirja on uusin versio aurinkoteknillinen yhdistys ry:n julkaisemasta Aurinko-oppaasta. Uuden värikkään ja helppolukuisen kirjan laatii edustava joukko suomalaisia aurinkoenergian asiantuntijoita.

Fb

Vastikkeet

Aurinkoenergia Suomessa kirja 1 kpl
44.00 €

Aurinkoenergia Suomessa kirja ennakko-ostajan hintaan. Kirja valmistuu vuoden 2014 loppuun mennessä ja kirjat toimitetaan tilaajille ennen joulua.

Vielä jäljellä

Rahoita

Aurinkoenergia Suomessa kirja 10 kpl
396.00 €

Kymmemen kappaleen erä Aurinkoenergia Suomessa kirjaa ennakkohintaan. Toimitus jouluun 2014 mennessä.

Vielä jäljellä

Rahoita

Aurinkoenergia Suomessa luento 2 tuntia.
1860.00 €

Yritykset tai muut organisaation voivat hankkia kahden tunnin yleisluennon kirjan aiheesta. Luento pidetään erikseen sovittuna ajankohtana ja paikassa syys-joulukuussa 2014. Mahdolliset matkakulut laskutetaan erikseen.

4 kpl Jäljellä

Rahoita