Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Ihmistenlehti Huuma

Alkoi 30.11.2013

Päättyi 21.12.2013

Huuma on lehti, joka meidän tekijöiden mielestä puuttuu lehtihyllystä.

Huuma on uusi naistenlehti, tai oikeastaan ihmistenlehti.

Se on lehti, jollaisen me sen tekijät haluaisimme itse ostaa kaupasta ja lukea. Huumaa tekevät aktiiviset, fiksut ja hauskat naiset itselleen ja itsensä kaltaisille. Lehteä varten on perustettu voittoa tavoittelematon kulttuuriyhdistys Huuma.

Huuma-lehden tarkoitus on virkistää ja inspiroida ja saada lukija kokemaan itsensä innostuneeksi, ilahtuneeksi, toiveikkaaksi, kauniiksi, hyväntuuliseksi, voimakkaaksi ja älykkääksi; kerta kaikkiaan mahtavaksi tyypiksi, joka pystyy mihin vain, vähintään toteuttamaan omat unelmansa. Huuma-lehti kertoo ihan tavallisten ihmisten ihmeellisistä seikkailuista ja ajatuksista, urheilusta, teknologiasta, kaupunkikulttuurin ilmiöistä ja yhteiskunnallisista asioista. Huuman toimituksella on vain yksi linjaus, ja se on, että lukijaa ei kohdella kuluttajana. Tämä ajatus on ohjannut juttujen sisältöjä, ja lehdessä ei ole lainkaan mainoksia.

Lehden ensimmäinen numero ilmestyy 10.01.2014. 64-sivuinen lehti on neliväripainettu.

Lehden lisäksi toisena rahoitusvastikkeena toimii Huuma-seminaari. Seminaari järjestetään Savoy-teatterissa 10.1.2014 klo 16.30. Seminaari on ylistys tyypeille, jotka tekevät ja ajattelevat rohkeasti. Siksi olemme valinneet seminaariin puhujia, jotka mielestämme edustavat tätä ajattelua.

Koko ohjelmaa emme vielä paljasta, mutta puhujien joukossa ovat Suomen karismaattisimpiin puhujiin lukeutuva Maaretta Tukiainen, designer, life coach, sekä luovuuden, unelmoinnin ja paremman elämän sanansaattaja Saku Tuominen, luova johtaja, Idealist Group. Illan päättää Vuoden puhujaksi 2012 valittu André Noël Chaker, kandalaissyntyinen juristi ja kirjailija, joka on yksi elämyksellisimmistä puhujista Suomessa.Puheenvuorojen lisäksi seminaari tarjoaa huikean inspiroivaa viihdettä. Esiintyjistä mainittakoon tässä vaiheessa upea kabareemusiikkiyhtye Kitkerät Neitsyet. Seminaarin päättää cocktail-tilaisuus.

Klikkaa oikealta Mesenoi ja osallistu Huuman rahoitukseen tilaamalla ainutlaatuinen Huuma-lehti tai osallistumalla Huuma-seminaariin.

Levitä sanaa kaikille, jotka ansaitsevat innostua ja huumaantua ja osallistu FB-eventiin: https://www.facebook.com/events/676832799028700/

Jätäthän oikeat yhteystietosi, lehti postitetaan sinulle niiden perusteella.


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


1503 Mesenaattia

28602 € Tavoite 20 000 €
Minimitavoite 20 000 €

 Rahoitus on päättynyt 21.12.2013

Kiitos
huuma_info

Ihmistenlehti Huuma

Huuma on ihmistenlehti. Se on ylistys siisteille tyypeille, jotka tekevät ja ajattelevat rohkeasti. Tunnushuutomme on: “Huumasta toimeen!”. Tule mukaan rahoittamaan ja huumaantumaan!

Fb

www

Vastikkeet

Huuma-seminaari (ml Huuma-lehti)
49.00 €

10.1.2014 klo 16.00 Savoy-teatteri

Syksyn puheenaihe, Huuma-lehti, julkaistaan perjantaina 10.1.2014. Sitä rahoittamaan ja juhlistamaan järjestetään inspiroiva Huuma-seminaarit

Puhujina:

Saku Tuominen, Idealist Group

Maaretta Tukiainen

Estève Pannetier, Communication Expert, Design Strategist

André Noël Chaker, Puhuja, kirjailija, bisnesantropologi

Illan musiikista vastaa Kitkerät Neitsyet.

Seminaarilipun hintaan 49 euroa sisältyy myös uunituore Huuma-lehti. Kuitti ostoksesta toimii seminaarilippunasi.

Lisätietoja: http://huumalehti.com/huumaseminaari/

352 kpl Jäljellä

Rahoita