Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Käpylän lippakioskin toiminnan jatkaminen

Alkoi 07.03.2016

Päättyi 31.03.2016

Kuuden kesän ajan Käpylän lippakioski on tarjonnut laatua hinnan kustannuksella, mahdollistanut kaupunkitapahtumia kirpputoreista ulkoilmakonsertteihin ja nukketeatterinäytöksistä runonlausuntaan. Kuuden kesän ajan joukko nuoria on työllistänyt itsensä ja tarjonnut tilaa niillekin, joille muualla ei ole ollut sijaa. Käpylän lippakioskin toiminnan jatkaminen nykymuotoisena ei kuitenkaan ole enää mahdollista ilman joukkorahoitusta, sillä kaupunki on päättänyt nostaa kioskikiinteistön vuokraa lähes kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna. Samalla se kuitenkin tarjoaa kioskia myytäväksi. Ainoastaan ostamalla kioskirakennus, voidaan mahdollistaa kioskitoiminnan jatkuminen nykyisenmuotoisena ja nykyisen suuruisilla kuluilla. Joukkorahoituksella se on mahdollista.

Käpylän lippakioski on toiminut nykyisenmuotoisena sommitelmana kuuden kesän ajan. Kaupallisen ja liiketaloudellisen glorian sekä fyrkan haalimisen sijaan kioskin pyörittäjinä olemme pyrkineet luomaan mahdollisuuksia ulossulkemattoman kaupunkitilan rakentumiselle, puolijulkisen ja julkisen kaupunkitilan orgaaniselle haltuunottamiselle – mitä monimuotoisempien kohtaamisten mahdollistamiselle. Ennen asettumistamme puikkoihin kioskirakennus oli vuosikausia tyhjillään. Kahvilatoiminnan ohella kioski on tarjonnut mahdollisuuksia kaupunkitapahtumien omaehtoiseen järjestäytymiseen.

Kuuden vuoden määräaikaisen vuokrasuhteen jälkeen kaupungin kiinteistölautakunta päätti viime syksynä tarjota kioskin uudelleenvuokraamista nykyisille vuokralaisille. Kaupungin yleisten töiden lautakunta oli kuitenkin päättänyt nostaa kioskin vuokraa lähes tuplaksi aikaisempaan nähden, mikä ei mahdollista kioskin nykymuotoisen toiminnan jatkamista.

IMG_0778s GemmaClarkePhotography-August-2012-00054

Kaupunki on päättänyt myös tarjota kioskirakennusta myytäväksi nykyisille vuokralaisille. Tämä puolestaan mahdollistaisi kioskin pyörittämisen jatkossakin: tällöin kioskin kulut tonttivuokrineen ja muine juoksevine menoineen pysyisivät suunnilleen samassa kuin viimeisinä kuutena vuotena. Tämä on Käpylän lippakioskin toiminnan jatkumiselle ainoa vaihtoehto. Rahat kioskin ostamiseen vain puuttuvat.

Toimintamme kioskin historian aikana ei ole pyrkinyt häviävääkään hetkeä kasvattamaan pääomaa; taloudellisesti ainoa motiivimme on ollut toiminnan jatkuvuuden mahdollistaminen ja omillemme pääseminen. Rahaa meillä ei ole, eikä se juuri liene edes valuuttamme. Siksi tarvitsemme apuanne. Kioskin ostaminen yhteisörahoituksella mahdollistaisi jatkossakin laadun maksimointiin ja voiton minimointiin perustuvan kioskipöhköilymme: haluaisimme tulevinakin vuosina tarjota mahdollisimman laadukkaita kahvila-antimia ja -tapahtumia kaikille kynnelle kykyneville sekä kykenemättömille – mahdollistaa kohtauspaikka kaikille kuviteltavissa oleville kioskilla kävijöille katsomatta mihinkään sosiodemograafiseen parametriin.

IMG_0822s

Kioskin myyntihinta (8 000 €) perustuu Helsingin kaupungin ulkopuolisella toimijalla teettämään hinta-arvioon. Hinta muodostuu pääosin arvioon potentiaalisen liiketoiminnan mahdollisuudesta sekä kuuden vuoden aikana kioskilla käyskennelleen asiakaskunnan olemassaolosta; itse fyysinen kioskirakennus on tuskin monenkaan kahvikupposen tai pullankäntyn arvoinen. Näin ollen joukkorahoituksella pyritään siis ostamaan itsetuotettua lisäarvoa palauttamalla tyhjästä nyhjästy summa kahisevaa takaisin kaupungin kasvottomaan ja pohjattomaan budjettiin. Pöhköä, kyllä, mutta näinhän tämä kai pyörii: ”raha palaa isoon kirstuun ain / se on lainaa vain.”

Lisäksi tavoittelemamme summan olisi tarkoitus kattaa myös joukkorahoituksen kulut (arviolta noin 1 300 €) sekä elintarvikeviraston edellyttämän kioskin eteisen lattian uusimisen (arviolta n. 100 €). Yhteisörahoittajille tarjoamamme vastikkeet ovat mitä ovat, mutta niillä pyritäänkin eritoten motivoimaan yhteisen ulossulkemattoman kaupunkitilan rakentamista. Vastikkeina tarjoamamme performanssiluontoiset yksityisesitykset sovitaan kunkin sijoittajan kanssa henkilökohtaisesti.

Minimitavoitteellamme mahdollistamme kioskitoiminnan jatkuvuuden. Hypoteettisella sen ylittävällä rahasummalla keräisimme varoja kioskin ylläpito- ja kalustohankintakustannuksiin, mitkä siirtyvät kaupunkilta kaupan yhteydessä meille.

Kioskin ostaminen yhteisörahoituksella mahdollistaisi myös kioskitoiminnan jatkuvuuden turvaamisen tulevaisuudessakin, myös tilanteessa, jossa nykyinen pyörittäjäkollektiivi olisi vuosien kuluttua siirtymässä sivuun. Tällaisessa tilanteessa kioskikiinteistö lahjoitettaisiin kuluitta seuraavalle ruohonjuuritason toiminnan pyörittämisestä kiinnostuneelle sosiaalisesti tiedostavalle ja pöhkönrohkealle kaupunkitoimijaporukalle. Tarkoituksena on mahdollistaa kioskitoiminnan mahdollisimman pitkäkestoinen jatkuminen Käpylässä.

IMG_0848s

Kaupungin meille antama aikataulu on nafti, sillä perjantaina saamaamme tarjoukseen meidän on annettava vastaus päätöksestämme jo 18.3. Aikaa joukkorahoitukselle on tämänkin päivän jälkeen kaupungin byrokratian liukkauden myöntämissä puitteissa, mutta tuohon päivään mennessä meidän olisi tiedettävä uskallammeko tarttua ostamiseen. Tyhmärohkeina hölmöläisinä uskallamme kuitenkin olla varauksellisen toivekkaita, sillä Kioski on jo kertaalleen pelastettu reilu vuosi sitten adressilla, jolloin kioski sai toiminnalleen vuoden lisäaikaa. Lisäksi viime kesänä kaupungin ilmoitettua päätöksestään myydä kioski, erään kioskilla kävijän aloite kerätä joukkorahoitusta kioskin ostamiseksi keräsi roiman määrän kannatusta.

Joukkorahoitus turvaisi jatkossakin moniarvoisen ja monenlaisuuden näkyvyyttä mahdollistavan sosiaalisesti ulossulkemattoman kaupunkitilan rakentumista ja koettelemista. Toivottavasti näemme kesällä kiskalla.

Päivitys 18.03.2016

Kiitoksia kaikille, kiitoksia. Yhdessä meissä on voimaa. Nöyräksihän vetää tämä saamamme tuen määrä, sanattomaksikin; vitsit eivät kuitenkaan käyne vähiin, pöhköily jatkukoon.

Ja sehän jatkuu.

Kaikki mesenoitu raha, myös tavoitteen ylittävä summa, käytetään kioskin ostamiseen sekä sen remontti- ja ylläpitokustannuksiin, jotka kaupan yhteydessä siirtyvät kaupungilta meille.

Kaupungille on nyt jätetty ostotarjous, joka hyväksyttäneen seuraavassa mahdollisessa kiinteistölautakunnan kokouksessa. Kiskan aukeamisajankohta on nyt enää kiinni kaupungin byrokratian liukkaudesta. Heti kun saamme nyklat, remontoimme putkan. Aukaisemme tästä noin viikon sisällä.

Kaikkiin mesenaatteihin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä sähköpostitse kevään kuluessa.

Nähdään kioskilla, pian on kesä.

 


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


395 Mesenaattia

13365 € Tavoite 12000 €
Minimitavoite 9500 €

 Rahoitus on päättynyt 31.03.2016

Kiitos
pröötprööt

Käpylän lippakioskin toiminnan jatkaminen

Fb

Vastikkeet

Vitsiesitys
15.00 €

Henkilökohtainen kokemus pöhköhuumorista, joka personifioidaan jokaiselle sjoittajalle henkilökohtaisesti.

103 kpl Jäljellä

Rahoita

Performatiivinen elämänohje ilman vitsiä
20.00 €

Yksityinen performatiivinen tilaisuus, jossa myönnetään halutessasi joko huono tai hyvä neuvo tai elämänohje. Tarjoillaan valitsemassasi asennossa.

67 kpl Jäljellä

Rahoita

Runo ja lausuntaesitys
30.00 €

Henkilökohtainen runonlausuntatilaisuus, jossa lausumataiteen harrastajina esitämme sinulle ennen julkaisematonta poeettis-pateettista materiaalia.

29 kpl Jäljellä

Rahoita

Runoesitys vapaavalintaisesta teemasta tai aiheesta
50.00 €

Henkilökohtainen runoteos vapaavalintaisesta aiheesta tai teemasta, sisältää lausuntatilaisuuden.

43 kpl Jäljellä

Rahoita

Tiskijukkakeikka haluamaasi tilaisuuteen
100.00 €

DJ- keikka mihin tahansa haluamaasi tilaisuuteen. Mikäli et ole erityisemmin musiikin ystävä, voimme tulla myös tiskaamaan levyjen sijaan astioitasi performanssinomaisesti.

15 kpl Jäljellä

Rahoita

Biisi ja sen esitys
250.00 €

Sijoittaessasi varttitonnin kioskiin kirjoitamme sinulle kappaleen ja esitämme sen valitsemassasi yksityistilaisuudessa.

19 kpl Jäljellä

Rahoita

Pokki- ja monitaiteellinen yksityisesitys
500.00 €

Esitys sisältää läjälle instrumentteja vasiten sävellettyä musiikkia, kehollista ilmaisua sekä teokseen kirjoitetun libreton. Tai jotakin ihan täysin muuta, ehkä bataatin. rahoittaja saa vaikuttaa esityksen sisältöön.

9 kpl Jäljellä

Rahoita

Yhteiskuntaanalyyttinen performanssi maailman nykytilasta
750.00 €

Performassi sisältää kriittisen analyysin maailman nykymenosta; jänkyttämisen ja nillittämisen sijaan teos pyrkii avaamaan väyliä ankeuden saaristosta ulosluovimiseen. Analyysi pohjautuu lähdekirjallisuuteen, jonka viiteapparaatti annetaan rahoittajalle. Anayysi on osin sävelletty.

10 kpl Jäljellä

Rahoita

Vapaavalintainen esitys vapaavalintaisessa tilanteessa
1000.00 €

Tonnista teeme mitä vaan.

10 kpl Jäljellä

Rahoita