Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Kimpassa kalaan

Alkoi 15.10.2014

Päättyi 30.12.2014

Kimpassa kalaan vie vesille niin vammaiset, vammautuneet, liikuntarajoitteiset kuin muutkin erityisryhmiin kuuluvat

Tulevan yhdistyksen tarkoituksena on pysyä yleishyödyllisenä yhdistyksenä, hankkia oheisien kuvien mukainen vene omistukseemme ja käyttöömme. Veneellä on tarkoitus tuottaa palveluhenkisesti retkiä vammaisille, vammautuneille, liikuntarajoitteisille ja muillekkin erityisryhmien henkilöille.

Se mitä retkiin sisällytetään päätetään asiakaslähtöisesti: halutaanko lähteä kesällä aurinkoisena viikonloppuna uistelemaan kuhaa, halutaanko nauttia ainoastaan veneilystä ja vesilläolosta vai tehdäänkö veneellä retki vaikkapa saareen makkaraa paistamaan. Kenties keväistä heittokalastusta tai loppukesän vertikaalijigausta. Voidaan lähteä ja osallistua esimerkiksi uistelukilpailuun jossa päästään punnitsemaan ne kovat kalamiehet. Pääsääntö on että kyydissä oleva kokee elämyksen ja saa hyvän mielen ja poistuu hymyillen kokemusta rikkaampana.

Turvallisuus on meille kaikille se tärkein tekjiä silloin kun vesille lähdetään. Jokaiselle kyydissä olevalle tarjoamme kaasutäytteiset ns. paukkuliivit, jotka täyttyvät tarpeen vaatiessa automaattisest, ja ne puetaan ennen vesille lähtöä. Koska meillä ei ole pakkotilanne koskaan lähteä vesille, silloin kun keli näyttää olevan huono niin silloin ei oteta turhia riskejä ja pysytään maissa.

Tulemme myös varustamaan veneen niin että siellä voidaan samalla esitellä radioamatööritoimintaa tavalla tai toisella.
Sekä tarpeen vaatiessa osallistua vapaaehtoisen pelastuspalvelun tehtäviin, esim. etsintöihin.
Toimintamme mahdollisesti purkautuessa varallisuus jaetaan aiheemme kohteisiin.

Yhdistyksemme tulee olemaan mukana alan eri tapahtumissa niin veneily-, retkeily- kuin myös esimerkiksi apuvälinemessuilla. Yhteistyökumppaneillemme tarjoamme positiivisen ja laajan näkymisen kalustossamme sekä asustuksissamme erilaisissa tapahtumissa netissä sekä sosiaalisessa mediassa että ajoittain myös painetussa mediassa. Pyrimme olemaan tarvittaessa myös esillä yhteistyökumppaneiden tapahtumissa ja järjestämään tapahtumia myös itse.

Tälläiseen toimintaan kaipaamme rahoittajien tukea.

Nyt on teidän aikanne toimia, tehdään yhdessä jotain suurta.

Projektin pääpäsmärit ovat

Mikko Lintala: Projektin vetäjä,  kuvastakin päätellen ollut vauhtia ja vaarallisia tilainteita vuosia sitten (onnettomuuden jälkeinen kuva; väistetty väärällä kaistalla ajanutta autoa moottoripyörällä).  Itsellä MMC-vammainen 6-vuotias tyttö.

  Mikko Lintala

Riku-Ville Laurila: Päällikkö, mukana kaikessa kauhealla innolla. Välillä menee kantamiseksi mutta siitä selvitään.

rikuville laurila

Vesa Sydänmaa: Vammaisturheilussa monessa mukana, kuten paralympiakomiteassa.   Porukan aivot ja kontaktilista.

Vesa Sydänmaa


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


0 Mesenaattia

0 € Tavoite 100000 €
Minimitavoite 80000 €

 Rahoitus on päättynyt 30.12.2014

Kiitos
20141008_205626

Kimpassa kalaan

Kaikki projektin vetäjät ovat mukana suurella sydämellä. Aihe koskettaa meitä kaikkia läheisesti.

Fb

www

Vastikkeet

Nimi tukijalistaan
100.00 €

verkkosivuille nimi komeilemaan vuodeksi

Vielä jäljellä

Rahoita

Nimi tukijalistaan
250.00 €

Nimi vuodeksi verkkosivuille

Vielä jäljellä

Rahoita

Kannatusjäsenyys
500.00 €

Kannatusjäsenyys tulevaan yhdistykseen 1V

Vielä jäljellä

Rahoita

Sponsori
1000.00 €

Pieni sponsoritarrapaikka kalustossa 2vuotta

10 kpl Jäljellä

Rahoita

Sponsori 3
2500.00 €

hieman enemmän näkyvyyttä kalustossa 2Vuotta

Vielä jäljellä

Rahoita

Kunniajäsenyys yhdistykseen
5000.00 €

kunniajäsenyys yhdistykseen

10 kpl Jäljellä

Rahoita

Kunniapuheenjohtajuus yhdistyksessä
10000.00 €

Kunniapuheenjohtajuus tulevassa yhdistyksessä.

8 kpl Jäljellä

Rahoita

Sponsori 2
25000.00 €

toiseksi eniten näkyvyyttä kalustossa 2v

4 kpl Jäljellä

Rahoita

Pääsponsori
50000.00 €

Pääsponsori kalustossamme (eniten näkyvyyttä) Aika sovitaan erikseen 2-5v

1 kpl Jäljellä

Rahoita