Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Koulu Malawin lapsille

Alkoi 1.4.2016

Päättyi 8.5.2016

Projektin tavoitteena on rakentaa koulu Malawiin Nsanjen maakuntaan Chitsekon alueelle Muonan kylään. Alkuvaiheessa rakennetaan porakaivo, kaksi luokkahuonetta, kaksi opettajien asuntoa, keittiö-ruokailukatos ja puuceet. Yhdistyksemme toimii ns. ruohonjuuritasolla yhdessä malawilaisen paikallisyhteisön kanssa, jolloin rahoituskampanjan tulot menevät suoraan koulun rakentamiseen. Tue siis koulun rakentamista, tutustu todella kiinnostaviin vastikkeisiimme ja koko hankkeeseemme. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan myös kolme palkintoa.

puun alla koulua

Olemme käynnistämässä 8 – luokkaisen peruskoulun rakentamista Malawin Nsanjen maakuntaan Chitsekon alueelle Muonan kylään. Alue on syrjäinen ja kärsii ajoittain kuivuudesta, tulvista ja nälästä. Tässä ensimmäisessä rakentamisvaiheessa tasataan tontti rakentamista varten, istutetaan puustoa tontille, tehdään porakaivo ja rakennetaan 2 luokkahuonetta, 2 opettajien asuntoa, keittokatos+ruokailutila ja puuceet.

Tontti ja piirustukset sekä pesämuna ovat jo valmiina

Chitsekon alueen kyläneuvosto on lahjoittanut syksyllä 2015 tontin Muonan kylästä koulun rakentamista varten. Rakennuspiirustukset yhdistyksemme on saanut lahjoituksena Burkina Fasosta kotoisin olevalta arkkitehdiltä Diébédo Francis Kéréltä.

Osa kouluhankkeen tässä ensimmäisessä vaiheeseen tarvittavista varoista on jo kerätty perinteisten myyjäisten, arpajaisten ja kuukausilahjoittajien avulla. Mutta tämä tapa ei enää riitä. Tarvitsemme lisää mesenaatteja! Tule mukaan tähän kiinnostavaan projektiin. Chitsekon alueen kylien ihmiset, lapset ja nuoret odottavat kouluaan.

Yhdistyksemme lopullisena tavoitteena on 8 luokkahuonetta ja 8 opettajien asuntoa käsittävä peruskoulu. Seuraavina kolmena vuonna rakennetaan vuosittain kaksi luokkahuonetta ja kaksi opettajien asuntoa.

Mikä meitä innostaa toimimaan?

Malawin Lasten ja Nuorten Avuksi ry on voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhdistys antaa mahdollisuuden hyvän tekemiseen ja ‘maailman muuttamiseen’. Toimimme ilman välikäsiä ruohonjuuritasolta ruohonjuuritasolle, ihmiseltä ihmiselle. Yhdistyksemme toimii täysin vapaaehtoisten voimin, jolloin varoja ei kulu esim. palkka-, matka- , hallinto- tai toimistokuluihin.

Yhdistyksemme toimijoita innostaa ajatus, että mahdollisuus koulunkäyntiin varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta on yksi hienoimmista lahjoista, jonka voi toiselle antaa.

Meitä innostaa myös se, että koulutus on tutkitustikin yksi parhaimmista köyhyyden poistajista. Koulutus mahdollistaa myös demokraattisen ja rauhanomaisen yhteiskuntakehityksen. Koulutuksen kautta ihmiset kykenevät ennen pitkää auttamaan itse itseään. Aikanaan malawilaiset ovat auttamassa myös muita eli hyvän tekeminen vyöryy eteenpäin.

Miksi auttaa Malawin lapsia ja nuoria?

Malawi valikoitui auttamisen kohdemaaksi sen vuoksi, että Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista. Malawi on kuitenkin poliittisesti rauhallinen, mikä mahdollistaa koulunkäynnin ja auttamisen. Lisäksi Malawiin oli jo valmiiksi henkilökohtaisia yhteyksiä, jotka ovat välttämättömiä tai ainakin eduksi ruohonjuuritasolla toimittaessa.

Malawin väestöstä lähes puolet on alle 14-vuotiaita. Malawissa on yleinen kahdeksanvuotinen oppivelvollisuuskoulu. Köyhyys näkyy kuitenkin kaikkialla: luokkakoot ovat isoja, jopa 80-100 oppilasta/luokka. Koulurakennuksia ei ole riittävästi; osa opiskelusta tapahtuu puun alla, luokat ovat täyteen sullottuja, oppilaat istuvat maalattialla. Kynistä, kumeista ja vihkoista on pulaa, kirjoja ei ole jne. Maksutonta kouluruokaa ei ole, koulutarvikkeet ja koulupuku täytyy maksaa itse. Tämä tietysti karsii kaikkein köyhimmät kokonaan koulutuksen ulkopuolelle. Kouluolojen heikkous korostuu erityisesti syrjäseuduilla.

Tule mukaan koulun rakentamiseen ja hyvän tekemiseen

Tule siis mukaan mesenaatiksi ja toimijaksi hankkeeseemme! Tämä on kiinnostava ja innostava projekti meille kaikille. Katso vastineitamme/tuotteitamme, ne avaavat uusia maailmoja nähtäväksesi! Auttamalla Malawin lasten koulunkäyntiä voit nähdä myös itsesi, elämäsi ja olosuhteesi uudessa valossa. Tue koulun rakentamista hyvillä mielin. Tule mukaan yhteiseen projektiin muiden vapaaehtoisten kanssa!
Tykkää myös sivustostamme sekä jaa sivustoamme sosiaalisessa mediassa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Ole mukana palkintojen arvonnassa

Kaikki lahjoittajat osallistuvat arvontoihin, joissa palkinnon saaja saa halutessaan kuvansa Muonan koululle perustettavaan Lahjoittajien – kuvagalleriaan. Ensimmäinen palkinto arvotaan 11.4., toinen palkinto 25.4. ja kolmas 9.5. Mitä nopeammin toimit, niin sitä useammassa arvonnassa ehdit olla mukana. Jos teet lahjoituksen esim. 1.4., niin ehdit olla mukana kaikissa arvonnoissa tai jos teet useamman lahjoituksen, niin kaikki lahjoituskerrat ovat erikseen mukana.

Ota osaa suureen lahjoittajakilpailuun

Suurin lahjoittaja –kilpailussa palkitaan suurimman lahjoituksen antajat neljässä eri sarjassa: a) yksin, b) perheenä, c) ystävä-/työkaveri yms. ryhmänä lahjoittavat sekä d) yhdistyksenä/yrityksenä toimivat lahjoittajat. Voittajat saavat palkinnoksi kuvansa Muonan koululle perustettavaan Lahjoittajien kuvagalleriaan sekä tietysti antamisen ilon sekä meidän että malawilaisten kunnioituksen ja arvostuksen.

Osallistu siis rahoituskampanjaamme, tuota iloa itsellesi ja muille!

Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.

66 Mesenaattia

2667 € Tavoite 20000 €
Minimitavoite 1000 €

 Rahoitus on päättynyt 8.5.2016

Kiitos
12072642_421505344704229_4808801414566187779_n

Koulu Malawin lapsille

Pirkko Carpenter, YM, hallituksen puheenjohtaja, projektipäällikkö, (vapaaehtoinen) ja Helena Siira, YTT, projektityöntekijä, (vapaaehtoinen)
Sähköposti: malawin.lasten.avuksi@gmail.com
p. 050 3312311/Helena Siira

Fb

www

Vastikkeet

Uutiskirje - näköala koulun rakentamiseen
20.00 €

Tilaa uutiskirje. Saat mahdollisuuden seurata ja nähdä malawilaisen kyläkoulun rakentamista ja perustamista puolentoista vuoden ajan (min. 6 uutiskirjettä). Voit ostaa uutiskirjeen myös lahjaksi. Ilmoita tällöin lahjan saajan sähköpostiosoite.

Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kaksi säkkiä sementtiä - säästät samalla Malawin metsiä
24.00 €

Malawissa on perinteisesti tehty rakentamisessa tarvittavat tiilet paikallisesta savesta ja tiilet kovetettu polttamalla. Tiilien polttaminen on käynyt hankalaksi, koska polttopuut ovat kalliita ja puuta Malawissa on muutenkin vähän. Lisäksi Malawin tiet ovat vielä huonokuntoisia eikä kaikkialle ole teitä ollenkaan ja kuljetusvälineitäkin on vähän, joten tarvikkeiden kuljettaminenkin tulee kalliiksi. Tiilien polttamiseen kaadettavat puut vähentäisivät paikallisten mahdollisuuksia löytää puuta jokapäiväisen ruuan valmistukseen.

Tämän vuoksi olemme päätyneet siihen, että tiilet tehdään sementistä. Sementtitiilet ovat myös kestävämpiä kuin savesta poltetut. Ongelmana tässä vaihtoehdossa on kuitenkin se, että sementti on todella kallista. 50 kg säkki maksaa noin 12 euroa. Voit auttaa koulunrakentamisessa hankkimalla yhden tai useamman kahden (2) säkin erän sementtiä joko itsellesi tai lahjaksi.

Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Varjopuun taimi - anna lapsille suojaa auringon paahteelta
25.00 €

Etenkin eteläisessä Malawissa, Nsanjen maakunnassa, jossa Chitsekon alue sijaitsee, on kesällä kuumaa ja puita vähän, sillä puut on jouduttu käyttämään polttopuiksi. Koulun tontille istutamme hedelmä- ja polttopuiden lisäksi varjopuita, jotka ovat tärkeitä siksi, että ne suojaavat lapsia ja nuoria paahteiselta auringolta. Samalla kun puut antavat suojaa koululaisille, niiden avulla voidaan opettaa lapsille puiden hoitamista. Paikalliset ihmiset kasvattavat varjopuiden taimet.

Ilmasto ja maaperä ovat haasteelliset taimien istuttamisen ja puiden kasvattamisen kannalta. Parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi taimet kasvatetaan ja istutetaan maatuvissa kangaspusseissa. Pusseihin laitetaan keinolannoitettua multaa. Näin pyritään varmistamaan se, että puun taimet pääsevät mahdollisimman hyvään kasvun alkuun. Malawissa keinolannoitteet ovat kalliita. Myöhemmin, kun koulu on toiminnassa, puiden kasvua voidaan tehostaa kompostoivien käymälöiden tuottamalla maanparannusaineella.

Voit ostaa koululaisille yhden tai useamman varjopuun taimen joko itsellesi tai lahjaksi. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Polttopuun taimi - auta polttopuiden hankinnassa
25.00 €

Malawissa ruoka valmistetaan perinteisesti avotulella, jossa poltetaan joko puuta tai hiiltä. Tämän vuoksi polttopuista on jatkuva pula ja siksi istutamme koulun tontille myös polttopuita. Samalla kun polttopuita voidaan käyttää kouluruuan valmistukseen opetetaan koululaisille polttopuiden kasvatusta. Paikalliset ihmiset kasvattavat polttopuiden taimet.

Ilmasto ja maaperä ovat haasteelliset taimien istuttamisen ja puiden kasvattamisen kannalta. Parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi taimet kasvatetaan ja istutetaan maatuvissa kangaspusseissa. Pusseihin laitetaan keinolannoitettua multaa. Näin pyritään varmistamaan se, että puun taimet pääsevät mahdollisimman hyvään kasvun alkuun. Malawissa keinolannoitteet ovat kalliita. Myöhemmin, kun koulu on toiminnassa, puiden kasvua voidaan tehostaa kompostoivien käymälöiden tuottamalla maanparannusaineella.

Osta yksi tai useampi polttopuun taimi joko itsellesi tai lahjaksi. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Hedelmäpuun taimi - ruokaa koulun oppilaille
30.00 €

Nsanjen maakunnassa Chitsekon alueella, samoin kuin koko Malawissa kärsitään ajoittain ruokapulasta. Lahjoituksena saadulla tontilla on tilaa myös hedelmäpuille, joten tontille istutetaan hedelmäpuita, pääasiassa mangopuita. Samalla kun koululaiset saavat terveellistä syötävää heille opetetaan hedelmäpuiden hoitamista. Paikalliset ihmiset kasvattavat hedelmäpuiden taimet.

Ilmasto ja maaperä ovat haasteelliset taimien istuttamisen ja puiden kasvattamisen kannalta. Parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi taimet kasvatetaan ja istutetaan maatuvissa kangaspusseissa. Pusseihin laitetaan keinolannoitettua multaa. Näin pyritään varmistamaan se, että puun taimet pääsevät mahdollisimman hyvään kasvun alkuun. Malawissa keinolannoitteet ovat kalliita. Myöhemmin, kun koulu on toiminnassa, puiden kasvua voidaan tehostaa kompostoivien käymälöiden tuottamalla maanparannusaineella.

Osta yksi tai useampi hedelmäpuun taimi joko itsellesi tai lahjaksi. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Viisi säkkiä sementtiä - tue tiilien tekoa, säästät metsiä
60.00 €

Malawissa on perinteisesti tehty rakentamisessa tarvittavat tiilet paikallisesta savesta ja tiilet kovetettu polttamalla. Tiilien polttaminen on käynyt hankalaksi, koska polttopuut ovat kalliita ja puuta Malawissa on muutenkin vähän. Lisäksi Malawin tiet ovat vielä huonokuntoisia eikä kaikkialle ole teitä ollenkaan ja kuljetusvälineitäkin on vähän, joten tarvikkeiden kuljettaminenkin tulee kalliiksi.

Tiilien polttamiseen kaadettavat puut vähentäisivät paikallisten mahdollisuuksia löytää puuta jokapäiväisen ruuan valmistukseen. Tämän vuoksi olemme päätyneet siihen, että tiilet tehdään sementistä. Sementtitiilet ovat myös kestävämpiä kuin savesta poltetut. Ongelmana tässä vaihtoehdossa on kuitenkin se, että sementti on todella kallista. 50 kg säkki maksaa noin 12 euroa.

Voit auttaa koulun rakentamisessa hankkimalla yhden tai useamman viiden (5) säkin erän sementtiä joko itsellesi tai lahjaksi. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Retkeilymajavoutcher Malawiin Nsanjen Muonaan, 7 vrk
140.00 €

Nyt sinulla on harvinainen mahdollisuus hankkia voucher (etuseteli), joka oikeuttaa seitsemään retkeilymajatasoiseen yöpymiseen Malawin Nsanjen maakunnassa Chitsekon alueelle Muonan kylään rakennettavan koulun luokkatiloissa. Voit hankkia useammankin voucherin pidemmälle ajalle. Etuseteli tarjoaa todella erinomaisen matkailumahdollisuuden erilaisista kulttuureista kiinnostuneille omatoimimatkaajille. Voucherimme tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden tutustua malawilaiseen maaseudun arkeen.

Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille.

Kun koulun rakentamisen ensimmäinen vaihe tulee valmiiksi, otamme sinuun yhteyttä ja kerromme tarkemmin varaus- ja avainjärjestelyistä sekä mm. ruokailumahdollisuuksista. Jos hankit voucherin lahjaksi, ilmoitathan lahjan saajan/saajien nimet myös meille. ks. myös Malawin matkailusivuja osoitteesta http://wn.com/malawi

Vielä jäljellä

Rahoita

Nimi Kunniatauluun - hyvää mieltä itselle ja muille
200.00 €

Yksilöjäsenille on mahdollisuus saada nimi Kunniatauluun, joka kiinnitetään pysyvästi Malawin Nsanjen maakuntaan Chitsekon alueelle Muonan kylään rakennettavan koulun luokkahuoneen seinälle.

Nimesi kunniataulussa osoittaa konkreettisesti niin meille kuin malawilaisillekin, että uskomme koulutuksen voimaan ja voimme ja haluamme auttaa myös toisella mantereella eläviä lapsia ja nuoria.

Jos annat Nimi Kunniatauluun – vastineen lahjaksi, ilmoita meille lahjan saajan nimi. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kunniapaketti yrityksille/yhteisöille - hyvää mieltä
200.00 €

Tule yrityksesi tai yhteisösi mukana auttamaan koulun rakentamisessa Malawiin. Hankkimalla yrityksillesi tai yhteisöllesi Kunniapakettimme, saat yrityksen tai yhteisön nimen Malawin Nsanjen maakuntaan Chitsekon alueelle Muonan kylään rakennettavan koulun luokkahuoneeseen sijoitettavaan Kunniatauluun, joka jää kouluun pysyvästi. Pakettiin kuuluu lisäksi vuoden jäsenyys yhdistyksessämme ja uutiskirjeet (4 kpl) rakennusprojektimme etenemisestä. Yrityksenne/yhteisönne saa nimensä ja/tai logonsa www-sivullemme. Nimesi kuniataulussa ja/tai logosi www-sivuillamme osoittaa konkreettisesti niin meille kuin malawilaisillekin, että uskomme koulutuksen voimaan ja voimme ja haluamme auttaa myös toisella mantereella eläviä lapsia ja nuoria.

Kun hankit Kunniapakettimme otamme sinuun, yritykseesi tai yhteisöösi yhteyttä sopiaksemme nimen/logon laittamisesta yhdistyksemme www-sivulle. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Ainaisjäsenyys - näköalapaikka Muonan koululle
300.00 €

Tule yhdistyksemme ainaisjäseneksi ja voit seurata malawilaisen kyläkoulun rakentamista ja perustamista sekä sen jälkeen uuden koulun arkea ja elämää. Ainaisjäsenet saavat uutiskirjeen (väh. neljä kirjettä vuodessa) sekä video- ja kuvatervehdyksiä koulun toiminnasta. Voit ostaa ainaisjäsenyyden myös lahjaksi. Jos hankit ainaisjäsenyyden lahjaksi, niin ilmoita lahjan saajan nimi ja yhteystiedot meille jäsenyysmerkintöjen tekemiseksi.

Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kunniapaketti yrityksille/yhteisöille - hyvää mieltä
500.00 €

Tule yrityksesi tai yhteisösi mukana auttamaan koulun rakentamisessa Malawiin. Hankkimalla yrityksillesi tai yhteisöllesi Kunniapakettimme, saat yrityksen tai yhteisön nimen Malawin Chitsekon alueelle Muonan kylään rakennettavan koulun luokkahuoneeseen sijoitettavaan Kunniatauluun, joka jää kouluun pysyvästi. Pakettiin kuuluu lisäksi vuoden jäsenyys yhdistyksessämme ja uutiskirjeet (4 kpl) rakennusprojektimme etenemisestä. Yrityksenne/yhteisönne saa nimensä ja/tai logonsa www-sivullemme.

Kun hankit Kunniapakettimme otamme sinuun, yritykseesi tai yhteisöösi yhteyttä sopiaksemme nimen/logon laittamisesta yhdistyksemme www-sivulle. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan. Ladattava tiedosto löytyy tilausvahvistus-näkymän vasemmasta alalaidasta.

Vielä jäljellä

Rahoita

Porakaivo - puhdasta vettä koululaisille
1000.00 €

Hanki porakaivo yksin tai kimpassa. Lahjoita porakaivo koululle. Tai kerää porukka ja tehkää se, sillä kaivo nimetään lahjoittajien tekemän nimiehdotuksen mukaan. Kaivo sopii myös hienosti lahjaksi puolisolle, perheen jäsenelle, ystävälle, yhdessä. Saat/saatte 1000 eurolla oman nimikko-/kimppakaivonne kumppanille, rakastetulle, suvun vanhimmalle, esimiehelle, alaiselle jne.

Lahjan saaja saa pysyvän ”muistomerkin” nimikkokaivosta ja lisäksi hän saa valokuvan kaivosta sekä n. 5 minuutin videokoosteen, jonka teemana on ”Elämää kaivolla”, yhden vuoden sisällä kaivon valmistumisesta. Kun olet maksanut tilauksesi, voit ladata ja tulostaa lahjakirjan, jonka voit antaa myös lahjan saajalle/saajille.

Malawissa on sadekausi, mutta myös kuiva kausi, jolloin on pulaa puhtaasta vedestä. Vettä tarvitaan joka päivä. Veden kantaminen pitkien matkojen takaa vie aikaa naisilta ja lapsilta. Lisäksi veden kantaminen on raskasta. Koulun rakentamisen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kaivo, jotta koulun käyttöön saadaan vettä. Samalla kaivo palvelee myös kaikkia kyläläisiä.

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Newsletter - Follow our school progress
20.10 €

Order our newsletter and you can follow our building process for a year (min 6 news letters). You can also buy our newsletter as a present. In that case let us know his/her email address..

After you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available on the left.

Vielä jäljellä

Rahoita

Two sacks of cement - you’ll save forests in Malawi
24.10 €

Bricks are traditionally burnt in Malawi from the local clay and hardened by burning them in open air fire kilns. Wood used for burning is getting more and more scarce. Wood needs to gathered and transported over difficult terrain, often with any roads or tracks. Wood is needed also for everyday cooking. We have come to a conclusion that we should use cement for making our bricks. Cement bricks are also more durable. However, the cement is very expensive in Malawi. Transportation is also expensive into remote areas.

All donations for cement are used for buying cement sacks. A chance to go to school will give the children of Malawi the opportunity to receive an education and to become more self-reliant. Everybody benefits. You’re a part of the chain linking giving with beneficial results.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Five sacks of cement - support brick making – save forests
60.10 €

Voucher – for 7 nights camping in rural Malawi
140.10 €

This voucher entitles you to spend 7 nights in the hostel type rooms in Malawi, Nsanje District, Chitseko, Muona after our school building is completed. We’re offering you a chance to stay overnight in our classrooms during school holidays.

Our voucher offers adventurous travelers the possibility to get a glimpse into rural African everyday life in a remote Malawi village.

Our Association is using all voucher donations for school buildings. The opportunity to go to school will help children to help themselves. Thus the whole community benefits. By buying this voucher you’re becoming a a part of a chain of good

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Fuel tree seedling – help with cooking
25.10 €

In the area of Chitseko as well as everywhere else in Malawi, people and children suffer from scarcity of fuel trees. Food is prepared on open fires, it’s very expensive to cook in any other way. The school grounds are big enough to plant fuel trees. The trees can be used for cooking food for school children. They will also learn to look after and care for the growing trees. The local people will grow seedlings. The money from donations will be used for planting these fuel trees. The children will learn self-help. The whole community will benefit.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Lifetime membership - follow our school building
300.10 €

Becoming a lifetime member you can follow our school building progress from the very beginning and see how we proceed in our undertaking to work with local community for educating their children. As a lifetime member you’ll receive newsletters, videos and photos. You will have a chance to follow everyday life in the school.

The Republic of Malawi is one of the poorest countries in the world. Almost half of the population is under 14 years of age. Malawi has a government school system, but it doesn’t cover the whole country. There is a lack of school buildings, teachers, school materials, and there are no school meals. Classes are often taught outside under a tree. Classes can run up to a 100 pupils per class.

Our goal is to build a school from Standard 1 through Standard 8. Every child can enroll and attendance will be free of charge. One meal during a school day will be provided.

You’re a part of the chain linking giving with beneficial results.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Donate a well for our school and local community
1000.00 €

Donate a well! You’ll have a well named after you. A well is a fitting present for a husband/wife/partner, family member, loved one, the eldest of the family, chairperson and colleague. The recipient will have a permanent ‘monument’, she/he will also receive a photo of the well and a 3 minute long video clip, “Life on the well” within one year of the well being completed.

Malawi has three seasons, a rain season and dry season, there’s a shortage of clean water. Women and children carry water for long distances (some places you need to buy water). Fetching water is hard and time consuming. During the first phase of our school building project we’re digging a well which will serve the school and the villagers.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

1 kpl Jäljellä

Rahoita

HONOR PACKAGE FOR BUSINESS AND COMMUNITIES
500.00 €

Your business/community can collectively decide to become a part of our school building program. Our Honor Package offers you one year membership, four newsletters, your name/logo on our web-page. When you buy our Honor Package, we’ll be in touch with you.

The Republic of Malawi is one of the poorest countries in the world. Almost half of the population is under 14 years of age. Malawi has a government school system, but it doesn’t cover the whole country. There is a lack of school buildings, teachers, school materials, and there are no school meals. Classes are often taught outside under a tree. Classes can run up to a 100 pupils per class.

Our goal is to build a school from Standard 1 through Standard 8. Every child can enroll and attendance will be free of charge. One meal during a school day will be provided.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Fruit tree plant – food for school children and community
30.10 €

There’s famine often in Southern parts of Malawi. We’ll plant fruit trees around the school. The seedlings are grown by local farmers Teaching children how to care for plants will be part of their education. Plants are grown at first in individual bags with fertilizer. Fertilize is very expensive in Malawi hence it’s expensive to grow trees. After our school gets going we’ll be utilizing the compost from latrines.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Honor Certificate for Business and Individuals
200.10 €

In honor of your donation, your company name / your name will be inscribed on a Roll of Honor placed permanently on the school wall. Buying this Certificate also entitles you to one year’s membership in Our Malawi Children and Youth Support Association and four annual newsletters during the building process.

The Republic of Malawi is one of the poorest countries in the world. Almost half of the population is under 14 years of age. Malawi has a government school system, but it doesn’t cover the whole country. Theirs is a lack of school buildings, teachers, school materials, no school meals. A class might have to be taught outside under a tree. Classes can run up to a 100 pupils/ a class.

Our goal is to build a school from Standard 1 through Standard 8. Every child can enroll and the school will be free of charge. One meal during a school day will be provided.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Shadow tree - Give some shade for school children
25.10 €

The local people in Muona (as well as in the whole of Malawi) suffer from heat during the summer, when the temperature can be between +35?C and +45?C. The sun is fierce and it is necessary to find shadow to feel some comfort. The school grounds are big enough to plant many trees. We’re planting shadow trees to give shelter for school children as well as for villagers. We can teach children how to look after the growing trees. Local people will provide seedlings.

Our Association is using the money from donations for planting seedlings. Shadow trees will benefit the whole community. You’re part of the chain providing welfare for the local community.

When you’ve paid your donation you can print your gift certificate. The link for downloading is available after you’ve paid.

Vielä jäljellä

Rahoita

Honor Certificate for Individuals
200.05 €

In honor of your donation, your name will be inscribed on a Roll of Honor placed permanently on the school wall. Buying this Certificate also entitles you to one year’s membership in Our Malawi Children and Youth Support Association and four annual newsletters during the building process.