Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Machine Soul -dokumenttielokuva

Alkoi 01.12.2014

Päättyi 15.03.2015

Machine Soul / Konesielu on dokumenttielokuva suomalaisista elektronisen musiikin tekijöistä. Se on kurkistus musiikin tekemisen tapoihin, rituaaleihin ja filosofiaan, mutta ennen kaikkea siihen palavaan intohimoon, joka ajaa tekemään musiikkia vuodesta toiseen.

Lämmin kiitos kaikille joukkorahoitukseen osallistuneille! Teille tätä leffaa tehdään. Kampanja on päättynyt, mutta Machine Soul -tuotteiden jälkimyynti jatkuu. Tue suomalaista elektronista musiikkia!

Jimi Tenor, Jori Hulkkonen, Mika Vainio, Orkidea, Randy Barracuda, Ural 13 Diktators, Timo Kaukolampi, Samuli Kemppi, Acid Kings, Hannu Ikola, Mono Junk

Machine Soul -dokumenttielokuvassa sukelletaan syvälle elektronisen musiikin maailmaan artistien näkökulmasta ja pohditaan muun muassa ympäristön vaikutusta musiikin syntyyn, varhaisia vaikutteita sekä tyylin kehittymistä. Ulkopuoliselle kylmänä ja elottomana näyttäytyvä musiikki paljastuu tekijöidensä kautta monitasoiseksi ja sielukkaaksi elämäntavaksi.

Monet haastateltavista artisteista ovat Suomessa melko tuntemattomia, mutta nauttivat laajaa suosiota kotimaansa ulkopuolella. Konesielu on kunnianosoitus elektronisen musiikin suomalaisille uranuurtajille ja uusille tulokkaille.

Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Tero Vuorinen
Tuotanto: Artlab Productions / Anttoni Palm
Kuvaus/VFX: Janne Laiho
Äänisuunnittelu: Jussi Liukkonen
Sävellys: Hannu Ikola


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


228 Mesenaattia

6400 € Tavoite 30000 €
Minimitavoite 4000 €

-2315 € Jälkimyynti

 Rahoitus on päättynyt 15.03.2015

Jälkimyynti
MSPIENI

Machine Soul -dokumenttielokuva

Fb

www

Jälkimyynti

Machine Soul -kangaskassi
10.00 €

Vinyylikassi Machine Soul -logopainatuksella.
Pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin.
(Delivery to Finland only.)

Vielä jäljellä

Rahoita

Machine Soul -paita
25.00 €

T-paita Machine Soul -logolla.
Pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin.
(Delivery to Finland only.)

Vielä jäljellä

Rahoita

Machine Soul EP -vinyyli
20.00 €

Rajoitettu painos elokuvan artistien (Jori Hulkkonen/Randy Barracuda/Mono Junk/Hannu Ikola) aiemmin julkaisematonta musiikkia vinyylillä.
(Delivery to Finland only.)

122 kpl Jäljellä

Rahoita

Machine Soul -bluray (delivery to Finland)
25.00 €

Elokuvan bluray-painos. (Delivery to Finland only.)
Tekstitetty englanniksi.

Vielä jäljellä

Rahoita

Machine Soul -megapack
70.00 €

Machine Soul EP -vinyyli, bluray, digitaalinen score, T-paita, kangaskassi, pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin. (Delivery to Finland only.)

14 kpl Jäljellä

Rahoita

Machine Soul -bluray (delivery to Europe)
30.00 €

Bluray version of the Film. (Delivery to Europe)
English subtitles.

35 kpl Jäljellä

Rahoita

Vastikkeet

Backstage-passi

Pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin.
Kaikki elokuvaa rahoittaneet saavat nimensä lopputeksteihin.


Machine Soul -kangaskassi

Vinyylikassi Machine Soul -logopainatuksella.
Pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin.
Kaikki elokuvaa rahoittaneet saavat nimensä lopputeksteihin. (Delivery to Finland only.)


Machine Soul -paita

T-paita Machine Soul -logolla.
Pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin.
Kaikki elokuvaa rahoittaneet saavat nimensä lopputeksteihin. (Delivery to Finland only.)


Machine Soul EP -vinyyli

Rajoitettu painos elokuvan artistien (Jori Hulkkonen/Randy Barracuda/Mono Junk/Hannu Ikola) aiemmin julkaisematonta musiikkia vinyylillä ja soundtrack digitaalisena latauksena.
Pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin.
Kaikki elokuvaa rahoittaneet saavat nimensä lopputeksteihin. (Delivery to Finland only.)


Machine Soul -bluray

Elokuvan bluray-painos ja soundtrack digitaalisena latauksena.
Pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin.
Kaikki elokuvaa rahoittaneet saavat nimensä lopputeksteihin. (Delivery to Finland only.)


Machine Soul -megapack

Machine Soul EP -vinyyli, bluray, digitaalinen soundtrack, T-paita, kangaskassi, pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin sekä erikoismaininta lopputeksteihin. (Delivery to Finland only.)


Machine Soul -VIP

Pääsy kutsuvierasensi-iltaan, jossa elokuvan tekijät ja artistit ovat paikalla.
Machine Soul EP -vinyyli, bluray, digitaalinen soundtrack, T-paita, kangaskassi, pääsy behind the scenes -materiaaliin ja julkaisemattomiin haastatteluihin sekä erikoismaininta lopputeksteihin. (Delivery to Finland only.)


Machine Soul -international pack

Machine Soul EP -vinyl, bluray, digital download soundtrack, T-shirt, textile vinyl bag, entrance to behind the scenes -material and unpublished interviews and a special mention in the ending credits. (International delivery.)


Machine Soul EP -vinyl + shirt (international delivery)

A limited edition vinyl of previously unheard music from the artists (Jori Hulkkonen/Randy Barracuda/Mono Junk/Hannu Ikola) and the digital download of the soundtrack.
A t-shirt with the Machine Soul -logo print.
Entrance to behind the scenes -material and unpublished interviews and a mention in the ending credits. (International delivery.)


Machine Soul Support -lippu

Lippu 25.4. Ääniwallissa järjestettävään Machine Soul Support -tapahtumaan. Illan aikana esiintyvät Acid Kings, Hannu Ikola, Randy Barracuda, Jori Hulkkonen ja Mono Junk. Paketti sisältää postituksen sekä Backstage-passin, joka oikeuttaa pääsyn behind the scenes -materiaaliin netissä. Illan aikana saatetaan kuvata elokuvan kuvitusta.