Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Markus Pesonen Hendectet – Kerran Itämeren ympäri kiertue

Alkoi 29.10.2014

Päättyi 2.3.2015

Markus Pesonen Hendectet on toisen levyn “Padme" julkaisukiertueella 16/11-9/12 2014. Levy on valmis ja musiikki hiottu huippuunsa. Nyt tarvitaan vain rahoitus kulkupeliä varten.

Tavoitteenamme on kustantaa kiertuebussi jotta voisimme mahdollistaa konsertit Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Liettuassa ja Virossa. Teemme tämän musiikin vuoksi ja toivomme että saamme tilaisuuden näyttää mihin pitkäjänteinen työ isomman yhtyeen kanssa voi johtaa.

★★★★★ ”Yksi vuoden mielenkiintoisimmista ja ehdottomasti parhaista albumeista (…) Kuin runoutta.”
Jani Ekblom, Desibeli

Hum ansaitsee huomion ennen kaikkea musiikillisilla avuillaan: yhdentoista hengen Hendectet-kollektiiville sävelletyt teokset ovat rentoja, rohkeita ja riehakkaita, vahvan oman vision läpäisemiä.” Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat

Markus Pesonen Hendectet on innovatiivinen 11-henkinen orkesteri, jonka kansainvälinen kokoonpano nivoo monipuoliset taitonsa rohkeisiin muotoihin. Kriitikoiden ylistämän Hum-levyn jälkeen bändi julkaisee nyt toisen albuminsa Padme tanskalaisella Barefoot Records -levy-yhtiöllä.

Yhtye luo sähköisen tunnelmien kirjon maalaamalla laajan äänimaiseman kontrabassoklarinetista piccoloon ja laajentamalla sitä edelleen elektroniikalla. Äänimatkalla kaukaisiin paikkoihin voi kokea niin pohjoisen sisäisen maiseman ja intialaisen ruuhkan kuin viidakon villit äänet ja lempeän venäläisen bossa novan. Näiden ääripäiden välillä Markus Pesonen Hendectetin musiikki tuo äänen fyysisen läsnäolon kuulijan tietoisuuteen.

Hendectetin musiikki muodostaa kemiallisen reaktion ajan ja paikan kanssa ja uusiutuu joka esityksessä. Rönsyilylle on tilaa, ja sävellysprosessi jatkuu myös lavalla improvisaation inspiroimana ja reagoiden siihen. Tila teosten sisällä antaa Pesoselle mahdollisuuden ottaa johdon kapellimestarina ja muuttaa teoksen suuntaa. Kaksinkertainen improvisaatio nostattaa lämpöä yhtyeen keikoilla.

It is heart and sensitivity that propel this large band, and the six young horns in Pesonen’s collective seem to have more balls and recklessness than the whole Danish Radio Big Band combined.” Christian Munch-Hansen, Politiken (DK)

★★★★★ “Täysin puskista tulee yksi jazzvuoden kohokohdista: värikäs, intensiivinen ja peloton levy, joka esittelee poikkeuksellisen näkemyksellisen säveltäjän ja orkesterinjohtajan. Kuka ihme on tämä Pesonen?” Pentti Ronkanen, Keskisuomalainen

Markus Pesonen on säveltäjä, muusikko ja ääni- sekä kuvataiteilija luoden ääni ja kuva kokemuksia konserteista näyttelyihin sekä performansseista jaettuihin tiloihin. Markus säveltää ja tuottaa usean eri yhtyeen kanssa ja toimii yhteistyössä tanssin, teatterin, elokuvan sekä meditaation kanssa. Hän uskoo vapaaseen sanattomaan kommunikaatioon antaen tilaa jokaisen löytää oma tarkoituksensa.

Erinomainen Hum vaikutti konsertin jälkeen silti vasta alkusoitolta sillä yhdentoista muusikon räiskähtelevä ryhmä venytti kappaleet lavalla melkein kaksinkertaisiksi.” Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat

On harvinaista että 11 henkinen orkesteri kiertää omatoimisesti ja uskon että siksi voimme antaa jotain ainutlaatuista live musiikki tarjontaan. Tämän projektin takana on vuosien työ, monen huippumuusikon kädenjälki sekä lukuisten musiikin ystävien tuki. Toivottavasti tämä näkyy ja kuuluu siten että projektin tukeminen kannattaa.

Lähde mukaan kampanjaan tukemalla meitä kiertueen onnistumisessa ja sitä myöten yhtyeen tulevaisuuden tukemisessa. Uusia levyjä ja konsertteja on jo suunnitteilla ja potentiaali kansainväliseen kasvuun on iso.

Valokuvat sarjasta Depth of Water ovat myös osana vastikkeita. Näyttely on käynnissä Berliinissä 16/10-14/11 2014.

Valokuvanäyttely Meksikon modernin taiteen museossa 2014 sai huomiota ja yksi teoksista valittiin huutokaupattavaksi Meksikon terveyden koulutuksen ja huomion tukemiseen Arte Vivo:n toimesta. Markuksella oli näyttely myös Bar Café 9:ssä Helsingissä sekä Bucarelli 69 Meksiko Cityssä saman vuoden aikana. Tulevana vuonna 2015 näyttelyt vievät hänet Xalapaan, Cuernavacaan ja Mazatlániin Meksikossa sekä Los Angelesiin, Lontooseen ja Dubliniin.

Katso kaikki valokuvat

Lisätietoja valokuvauksesta ja myytävistä töistä

Lisätietoa yhtyeestä

Suurin kiitoksin
Markus Pesonen

willisau1

hendectet2

irland small


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


15 Mesenaattia

2161 € Tavoite 10000 €
Minimitavoite 2000 €

 Rahoitus on päättynyt 2.3.2015

Kiitos
hendectet1 small

Markus Pesonen Hendectet – Kerran Itämeren ympäri kiertue

Markus Pesonen (s. 1984) on suomalainen kitaristi, säveltäjä, ääni taiteilija ja valokuvaaja asuen Berliinissä ja Kööpenhaminassa. Markus on mukana monissä projekteissa ulottuen solo kitarasta live elektroniikalla hänen 11-henkiseen orkesteriinsa Markus Pesonen Hendectet. Hän on aktiivisesti yhteistyössä nykytanssin, teatterin, elokuvan ja performanssitaiteen kanssa.

Markus on esiintynyt Euroopassa, Ameriikoissa sekä Aasiassa ja levyttänyt mm. seuraavien artistien kanssa:

Django Bates, Palle Mikkelborg, Herb Robertson, John Tchicai, Phil Minton, Tony Buck, Tyshawn Sorey, Axel Dörner, Johannes Bauer, Lotte Anker, Carsten Dahl, Tristan Honsinger, Mikko Innanen, Lindha Kallerdahl, Norbotten Big Band and UMO.

Fb

www

Vastikkeet

Padme - digital download
11.00 €

Markus Pesonen Hendectetin marraskuussa 2014 julkaistavan levyn "Padme" digitaalinen lataus. Mukana kaksi lisä teosta joita CD:ltä ei löydy.
-----------
Digital download of the Markus Pesonen Hendectet album "Padme", released in November 2014. With two extra track that are not in the CD.

Vielä jäljellä

Rahoita

Padme - signed CD + digital download
22.00 €

Markus Pesonen Hendectetin marraskuussa 2014 julkaistavan levyn "Padme" signaarattu CD sekä digitaalinen lataus. Latauksen mukana kaksi lisä teosta joita CD:ltä ei löydy. Video tervehdys (5:33) jossa ajatuksia projektista.
-----------
CD and Digital download of the Markus Pesonen Hendectet album "Padme", released in November 2014. Dowload is with two extra track that are not in the CD. Video greeting (5:33) with reflections on the project.

798 kpl Jäljellä

Rahoita

Padme & Hum - signed CDs + digital download
33.00 €

Markus Pesonen Hendectetin marraskuussa 2014 julkaistavan levyn "Padme" sekä 2011 julkaistun "Hum" CD ja digitaalinen lataus. Latauksen mukana kaksi lisä teosta joita CD:ltä Padme ei löydy. Video tervehdys (5:33) jossa ajatuksia projektista.
-----------
Digital download of the Markus Pesonen Hendectet album "Padme", released in November 2014. With two extra track that are not in the CD. Video greeting (5:33) with reflections on the project.

698 kpl Jäljellä

Rahoita

Scores of Padme and Hum (PDF, 217 pages)
44.00 €

PDF lataus levyjen Padme ja Hum partituureista (217 sivua).
-----------
PDF download of the scores (217 pages) of the album Padme and Hum.

Vielä jäljellä

Rahoita

Padme & Hum - signed CDs + digital download + 30min video
55.00 €

Markus Pesonen Hendectetin marraskuussa 2014 julkaistavan levyn "Padme" sekä 2011 julkaistun "Hum" CD ja digitaalinen lataus. Latauksen mukana kaksi lisä teosta joita CD:ltä Padme ei löydy. Mukana myös salattu linkki kahteen videoon (25min+5min) jossa Markus puhuu (englanniksi) projektista ja kertoo levyjen nimistä sekä kertoo musiikin taustasta ja jokaisen kappaleen syntytarinan.
-----------
Digital download of the Markus Pesonen Hendectet album "Padme", released in November 2014. With two extra track that are not in the CD. Together with access to two videos (25min+5min) of Markus speaking (in English) about the project and reflecting on the album titles as well as sharing his musical backround and explaining the ideas behind every song.

499 kpl Jäljellä

Rahoita

Padme & Hum signed CDs, dowload and scores(PDF)
66.00 €

Markus Pesonen Hendectetin marraskuussa 2014 julkaistavan levyn "Padme" sekä 2011 julkaistun "Hum" CD ja digitaalinen lataus sekä partituurit (PDF). Latauksen mukana kaksi lisä teosta joita CD:ltä Padme ei löydy.
-----------
The CDs, digital download and scores (PDF) of the Markus Pesonen Hendectet album "Padme", released in November 2014. With two extra track that are not in the CD.

598 kpl Jäljellä

Rahoita

Musical lesson/meeting (1h)
77.00 €

Soittotunti/yhteissoitto Markus Pesosen kanssa. Mahdollisuus kysyä musiikista ja soittaa yhdessä. Kitara, sävellys, improvisointi, yhteissoitto, teoria ja käytäntö. Ota yhteyttä mail@markuspesonen.com tai +49 1578 6565 296 yksityiskohdista.
-----------
Musical lesson/meeting with Markus Pesonen. A chance to ask about music and play together. Guitar, composition, improvisation, interplay, theory and practice. Please contact mail@markuspesonen.com or +49 1578 6565 296 for arrangement.

3 kpl Jäljellä

Rahoita

Scores of Padme (96 pages)
88.00 €

Padme levyn partituurit (96 sivua) tulosteena laatu paperille. Ilmainen postitus minne vain maailmassa.
-----------
Scores of Padme (96 pages) printed on a high quality paper. Free shipping anywhere in the World.

11 kpl Jäljellä

Rahoita

Scores of Hum (121 pages)
99.00 €

Hum levyn partituurit (121 sivua) tulosteena laatu paperille. Ilmainen postitus minne vain maailmassa.
-----------
Scores of Hum (121 pages) printed on a high quality paper. Free shipping anywhere in the World.

10 kpl Jäljellä

Rahoita

Padme & Hum 2 more signed CDs and scores(PDF) + 30min video
111.00 €

Markus Pesonen Hendectetin marraskuussa 2014 julkaistavan levyn "Padme" sekä 2011 julkaistun "Hum" CD ja digitaalinen lataus sekä partituurit (PDF). Latauksen mukana kaksi lisä teosta joita CD:ltä Padme ei löydy. Mukana myös salattu linkki kahteen videoon (25min+5min) jossa Markus puhuu (englanniksi) projektista ja kertoo levyjen nimistä sekä kertoo musiikin taustasta ja jokaisen kappaleen syntytarinan.
-----------
Lisänä myös levy/Together with the albums:
Mikko Innanen, Markus Pesonen, Mika Kallio - Beginnings (markuspesonen.com/beginnings)
¡haUtUllin! - ¡haUtUllin! (markuspesonen.com/hautullin)
-----------
The CDs, digital download and scores (PDF) of the Markus Pesonen Hendectet album "Padme", released in November 2014. With two extra track that are not in the CD. Together with access to two videos (25min+5min) of Markus speaking (in English) about the project and reflecting on the album titles as well as sharing his musical backround and explaining the ideas behind every song.

99 kpl Jäljellä

Rahoita

Musical lesson/meeting (3h)
222.00 €

Soittotunti/yhteissoitto Markus Pesosen kanssa. Mahdollisuus kysyä musiikista ja soittaa yhdessä. Kitara, sävellys, improvisointi, yhteissoitto, teoria ja käytäntö. Ota yhteyttä mail@markuspesonen.com tai +49 1578 6565 296 yksityiskohdista.
-----------
Musical lesson/meeting with Markus Pesonen. A chance to ask about music and play together. Guitar, composition, improvisation, interplay, theory and practice. Please contact mail@markuspesonen.com or +49 1578 6565 296 for arrangement.

3 kpl Jäljellä

Rahoita

40x30cm photograph from "Depth of Water" exhibition
333.00 €

40x30cm laatu printti mistä tahansa Depth of Water näyttelyn valokuvasta kiinnitettynä dibond paneeliin.
(Vain 8 kopiota olemassa)

Nähdäksesi kaikki työt ja lukeaksesi näyttelystä käy osoitteessa:
http://markuspesonen.com/mesenaatti

Kuvan toimituksen suhteen ota yhteyttä mail@markuspesonen.com tai +49 1578 6565 296

-----------

40x30cm high quality print of any Depth of Water exhibition photograph mounted on dibond panel.
(Only 8 copies edition existing)

To see all the work and read about the project visit:
http://markuspesonen.com/mesenaatti

Regarding the shipping contact to mail@markuspesonen.com or +49 1578 6565 296

115 kpl Jäljellä

Rahoita

Solo concert by Markus Pesonen
444.00 €

Kutsu Markus soittamaan soolo konsertti yksityistilaisuuteen tai julkisesti. Kitara sekä elektroniikka ja jopa toiveita harkitaan. www.markuspesonen.com/solo
-----------
Invite Markus to play a concert privately or public. Guitar with electronics or even some wishes can be considered. www.markuspesonen.com/solo

2 kpl Jäljellä

Rahoita

Composition or arrangement from request
555.00 €

Markus säveltää sinulle mihin tahansa tarkoitukseen. Pieniyhtye sovitus on myös mahdollinen.

Ota yhteyttä ja kysy yksityiskohdista: mail@markuspesonen.com
-----------
Markus will write you music for any request or freely inspired by your wishes. Small combo arrangement is also a possibility.

To ask about details, please write to mail@markuspesonen.com

5 kpl Jäljellä

Rahoita

64x48cm photograph from "Depth of Water" exhibition
777.00 €

64x48cm laatu printti mistä tahansa Depth of Water näyttelyn valokuvasta kiinnitettynä forex paneeliin optiglass lasilla.
(Vain 5 kopiota olemassa per kuva)

Nähdäksesi kaikki työt ja lukeaksesi näyttelystä käy osoitteessa:
http://markuspesonen.com/mesenaatti

Kuvan toimituksen suhteen ota yhteyttä mail@markuspesonen.com tai +49 1578 6565 296

-----------

64x48cm high quality print of any Depth of Water exhibition photograph mounted on forex panel with optiwhite glass.
(Only 5 copies edition existing)

To see all the work and read about the project visit:
http://markuspesonen.com/mesenaatti

Regarding the shipping contact to mail@markuspesonen.com or +49 1578 6565 296

69 kpl Jäljellä

Rahoita

Master supporter: everything + a credit to the next album
1111.00 €

Markus Pesonen Hendectetin marraskuussa 2014 julkaistavan levyn "Padme" sekä 2011 julkaistun "Hum" CD ja digitaalinen lataus sekä partituurit. Latauksen mukana kaksi lisä teosta joita CD:ltä Padme ei löydy. Mukana myös salattu linkki kahteen videoon (25min+5min) jossa Markus puhuu (englanniksi) projektista ja kertoo levyjen nimistä sekä kertoo musiikin taustasta ja jokaisen kappaleen syntytarinan.

Lisänä artisti tapaaminen kasvotusten tai skypen yhteydellä. Erikoismaininta seuraavan levyn kiitoksissa.
-----------
The CDs, digital download and scores of the Markus Pesonen Hendectet album "Padme", released in November 2014. With two extra track that are not in the CD. Together with access to two videos (25min+5min) of Markus speaking (in English) about the project and reflecting on the album titles as well as sharing his musical backround and explaining the ideas behind every song.

Together with artist meeting in person or with skype. Special crediting on the next album.

1 kpl Jäljellä

Rahoita

120x90cm photograph from "Depth of Water" exhibition
1333.00 €

120x90cm laatu printti mistä tahansa Depth of Water näyttelyn valokuvasta kiinnitettynä dibond paneeliin optiglass lasilla.
(Vain 3 kopiota olemassa per kuva)

Nähdäksesi kaikki työt ja lukeaksesi näyttelystä käy osoitteessa:
http://markuspesonen.com/mesenaatti
Kuvan toimituksen suhteen ota yhteyttä mail@markuspesonen.com tai +49 1578 6565 296
-----------
120x90cm high quality print of any Depth of Water exhibition photograph mounted on dibond panel with optiwhite glass.
(Only 3 copies edition existing)

To see all the work and read about the project visit:
http://markuspesonen.com/mesenaatti

Regarding the shipping contact to mail@markuspesonen.com or +49 1578 6565 296

23 kpl Jäljellä

Rahoita