Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Oothan vielä – dokumenttielokuvan dvd-levitys

Alkoi 10.06.2014

Päättyi 30.06.2014

Dokumenttielokuva Oothan vielä kertoo kulttuuriarvojen ja tehotalouden välisestä konfliktista, ja purku-uhan alla olevasta maan kuulusta hotelli-ravintola Wanhan Jokelan kiinteistöstä maakunnan lämpöisenä olohuoneena.

Nyt tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla mukana tukemassa suomalaista itsenäistä dokumenttielokuvatuotantoa. Varaa elokuvahyllyysi tämä harvinainen dvd ( painomäärä rajallinen), jonka kulttuuriarvo tulee vain nousemaan ajan myötä!

laajakulmarakennus

Jotta voisimme painattaa elokuvastamme dvd-myyntiversion ja maksaa siitä koituvat tekijänoikeusmaksut tarvitsemme sinun apuasi. Ostamalla tuotteen verkkokaupasta voit tukea hankettamme ( katso vastikkeet ). Kampanjasta saatu tuotto käytetään elokuvan dvd:n julkaisukuluihin.

Elokuvaa tehtiin 10 kuukauden ajan syyskuusta 2012 – heinäkuuhun 2013- saakka. Elokuva on saanut paljon positiivista palautetta ympäri Suomea. Suurelta osin omarahoitteisena tehty elokuva on viimeisen vuoden ajan yrittänyt löytää väyliä suurempaan esille pääsyyn elokuvateattereissa ja tv-kanavilla. Elokuvaa esitettiin 2013 kesällä Joensuun Savon Kinoissa ja se sai 650 katsojan näkyvyyden 11 esityksessä. Lisäksi elokuva pääsi Rokumentin esitykseen syksyllä 2013, sen kaksi esitystä olivat loppuunmyytyjä.

OOTHAN VIELÄ SYNOPSIS

Oothan vielä kertoo legendaarisen joensuulaisen hotelli- kulttuuriravintola Wanhan Jokelan viimeisistä kolmesta kuukaudesta ja kansalaisaktiivien taistelusta kiinteistön suojelun puolesta. Se kertoo tarinoiden, musiikin ja laulujen kautta paikasta, jonka vertaisia ei Suomessa enää ole.

marssia

Toisinaan kaupunkilaisille jatkuvana rakennustyömaana näyttäytyvä Joensuu todisti 2012 vuoden loppupuolella kiihkeän suojelukamppailun Jokelan säilyttämisen puolesta. Sadat ihmiset marssivat kaupungintalolle vaatiakseen päättäjiä suojelemaan kiinteistöä purkusuunnitelmilta. Miksi tämä pieni ja ulkoa ränsistynyt kulttuuriravintola oli ja on edelleen niin tärkeä asia ihmisille?

Anitajalippu copy

Salia

Toivomme, että olet yhtä innostunut tästä projektista kuin me. Tule mukaan ja auta meitä kertomaan tämä mahtava tarina koko maailmalle!

Kiitos.
Tommi Rautio


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


67 Mesenaattia

1791 € Tavoite 5000 €
Minimitavoite 1500 €

 Rahoitus on päättynyt 30.06.2014

Kiitos
Talo

Oothan vielä – dokumenttielokuvan dvd-levitys

Tommi Rautio on dokumentin toinen käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja ja tuottaja.
Hän työskentelee kuvaajan- ja leikkaajan freelancerina. Hän on aiemmin saanut kunniamaininnan Kinokisassa 2006 ohjaamastaan lyhytelokuvastaan Pieni pudotus.
Samuli Longi on dokumentin toinen käsikirjoittaja.

Jarkko Kuittinen on dokumentin 2. kuvaaja.

Fb

Vastikkeet

Oothan vielä- dokumenttielokuva 2 levyä
27.00 €

Oothan vielä dokumenttielokuva- dvd. Tuplalevy, joka sisältää elokuvan ( 95 min ) ja tarinoista koostuvan toisen levyn ( 38 min ).
Tarinat ovat elokuvasta poistettuja kohtauksia, jotka sisältävät tarinoita Jokelasta.
Mieleenpainuvimpina kertomuksina Hannu "Heavy" Tikkasen tarina Jokelan yhteishengestä,
Aimo Salosen Jokelan merkitys Joensuussa sekä pitkäaikaisen Jokelakävijän Kyösti Mäkisen
humoristiset tarinat Jokelassa istuneista kauppaneuvoksista ja muista tunnetuista henkilöistä.

"Oothan vielä on pian samanlaista dokumenttia kadonneesta maailmasta
kuin Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta"
- Suonna Kononen

Käsikirjoitus: Tommi Rautio & Samuli Longi
Ohjaus: Tommi Rautio
Kuvaus: Tommi Rautio & Jarkko Kuittinen
Leikkaus: Tommi Rautio

2013

Hinta ei sisällä Alv. ( 0 Alv )
Tuotteen saatavuus ja toimitus elokuussa 2014.
Toimitusmaksut ja pakkauskulut kuuluvat hintaan.

97 kpl Jäljellä

Rahoita

Oothan vielä - dokumenttielokuva dvd
20.00 €

Oothan vielä - dokumenttielokuvan dvd. Sisältää elokuvan ( 95 min ) lisäksi elokuvateatteritrailerin ( 2 min ).

"Oothan vielä on pian samanlaista dokumenttia kadonneesta maailmasta kuin Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta"
- Suonna Kononen

Käsikirjoitus: Samuli Longi & Tommi Rautio
Ohjaus: Tommi Rautio
Kuvaus: Tommi Rautio & Jarkko Kuittinen
Leikkaus: Tommi Rautio

2013

Hinta ei sisällä Alv. ( 0 alv )
Tuotteen saatavuus ja toimitus elokuussa 2014.
Toimitusmaksut ja pakkauskulut kuuluvat hintaan.

81 kpl Jäljellä

Rahoita

Oothan vielä - erikoispaketti
50.00 €

Tästä erikoispaketti Jokelan "tosi" faneille!
Erikoispaketti sisältää tupla-dvd:n ( haku ravintola Sointulasta ( Joensuu ) myöhemmin tarkentuvana ajankohjana elokuun lopussa), A4-kokoisen elokuvajulisteen sekä ravintola Sointulassa illanvietto sis. Buffet-pöydän ( sis. karjalanpiirakka + munavoi, kasvissosekeitto, sämpylä, juusto + levite, pullo viiniä ).
Paikalla tuolloin ovat myös elokuvantekijät, joilta voi kysyä mm. dokkarin teosta lisää.

"Oothan vielä on pian samanlaista dokumenttia kadonneesta maailmasta
kuin Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta"
- Suonna Kononen

Käsikirjoitus: Tommi Rautio & Samuli Longi
Ohjaus: Tommi Rautio
Kuvaus: Tommi Rautio & Jarkko Kuittinen
Leikkaus: Tommi Rautio

2013

Hinta ei sisällä Alv. ( 0 Alv )
Tuotteen saatavuus ja toimitus elokuussa 2014.

35 kpl Jäljellä

Rahoita