Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Perhealbumi

Alkoi 20.3.2014

Päättyi 25.5.2014

Perhealbumi on valokuvakirja suomalaisista perheistä. Kirjan 30 perhepotrettia näyttävät perinteisiltä, mutta ovat vaatineet kuvattavilta rohkeutta. Ne kertovat, mitä perheelle tapahtuu, kun lapsen vanhemmat eroavat. Valokuvakirjan kustantaa vuonna 1991 perustettu Musta Taide, joka on erikoistunut suomalaisten valokuvakirjojen kustantamiseen. (www.mustataide.fi) Kutsumme sinut mukaan rahoittamaan vuonna 2014 julkaistavaa kirjaa. 32 euron lahjoituksella saat itsellesi kirjan vastineeksi. Katso myös muut vastineet.

Kun vanhemmat eroavat, keitä kuuluu lapsen perheeseen? Isä ja äiti? Isäpuoli? Äitipuoli? Sisko? Äitipuolen tytär? Mummo? Entä jos lapsi saisi itse päättää?

Perhealbumi on valokuvakirja suomalaisista perheistä, joita valokuvaaja Susanna Kekkonen on kuvannut kahden vuoden ajan. Kuvasarjassa eronneiden vanhempien lapset ovat koonneet kuvaan koko oman perheensä. Päätösvalta kuvan henkilöistä ja muodosta on lapsella. Hänellä, jolla sitä perheen erotilanteessa on ollut vähiten.

Perhekuvissa on ihmisiä, jotka eivät tunne toisiaan. Ihmisiä, jotka eivät puhu toisilleen. Ja ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan. On puuttuvia isiä ja sisaruksia, joiden perheet ovat keskenään erilaisia. Kaipuuta ydinperheeseen ja onnellisia uusperheitä. Mutta voiko perheensä valita?

Kirja sai alkunsa, kun Kekkonen 34-vuotiaana selasi valokuvia omista häistään. Joukossa oli kuva, jossa hän poseerasi lapsuudenperheensä kanssa. Se oli erilainen kuin aiemmat perhepotretit. Siinä olivat kaikki hänen perheensä jäsenet: isä, äiti, sisko ja äitipuoli. Susannan vanhemmat erosivat, kun hän oli kolmevuotias. 31 vuoteen he eivät olleet kuuluneet samaan perheeseen eivätkä siksi olleet yhdessä kuvissakaan. Susannan perhettä he silti olivat koko ajan.

“Tajusin, etten ollut osannut edes kaivata perhekuvaa, jossa olisivat kaikki mukana. Sellaisen toteuttaminen tuntui ajatuksissa aivan mahdottomalta.”

Toimittaja Anna-Sofia Berner on haastatellut kuvien päähenkilöitä, ja näiden kertomukset kulkevat kirjassa perhekuvien pareina. Tarinat eivät kerro erojen syistä, vaan seurauksista sellaisina kuin lapsi ne kokee. Perhealbumi tekee näkyväksi sen, että vanhempien eron vaikutus ulottuu lasten aikuisuuteen asti. Kirjan “lapset” ovat 5-48-vuotiaita.

Tilastojen mukaan Suomessa noin kymmenen prosenttia perheistä on uusperheitä. Luku ei kerro kaikkea. Aikuiset lapset lakkaavat virallisesti kuulumasta uusperheeseen. Eikä uusperheeksi lasketa kuin toinen lapsen mahdollisista perheistä. Se, jossa hän on kirjoilla. Perhealbumi muistuttaa, ettei perhe aina mahdu yhteen kotiin.

Tue valokuvakirjan julkaisua

Kirja ilmestyy lapsen oikeuksien päivänä, 20.11.2014. Se tarvitsee sinun tukeasi painokustannuksiin. Ala mesenaatiksi ja tue valokuvakirjan julkaisua! Olet mukana muuttamassa käsitystä perheistä totuudenmukaisemmaksi ja pääset kurkistamaan erilaisten perheiden elämään.

Kirjan kokonaisbudjetti on 12 000 euroa. Joukkorahoituksella toivomme keräävämme 8 000 euroa kirjan painokustannuksiin. Minimitavoite on 3 000 euroa.

Kuvasarjasta on tekeillä myös näyttely. Taiteen edistämiskeskus, Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö sekä Alli Paasikiven säätiö ovat jo mukana tukemassa projektia.

Liity joukkoon ja varmista, että saat ainutlaatuisen kirjan tämän päivän perheistä.

Ystävällisin terveisin

Susanna Kekkonen ja Anna-Sofia Berner


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


109 Mesenaattia

4215 € Tavoite 8000 €
Minimitavoite 3000 €

 Rahoitus on päättynyt 25.5.2014

Kiitos
SOHVI_SUSANNA_small

Perhealbumi

Taideteollisessa korkeakoulussa opiskellut Susanna Kekkonen on freelancer-valokuvaaja, joka kuvaa työkseen suomalaisille aikakauslehdille.

Anna-Sofia Berner työskentelee toimittajana Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli kaksivuotias.

Fb

Vastikkeet

Perhealbumi -valokuvakirja
32.00 €

Hinta sis. alv. 10%
29,1 (2,91)

Vielä jäljellä

Rahoita

Perhealbumi -valokuvakirja (signeerattu)
45.00 €

Tekijöiden signeeraama versio
Hinta sisältää alv. 10%
40,9 (4,10)

Vielä jäljellä

Rahoita

Signeerattu kirja ja kutsu julkistamistilaisuuteen
60.00 €

Tekijöiden signeeraama versio sekä kutsu kirjan julkistamistilaisuuteen
Hinta sisältää alv. 10%
54,55 (5,5)

Vielä jäljellä

Rahoita

Projektin tukija
150.00 €

Saat nimen kirjan kiitossivulle ja signeeratun kirjan sekä kutsun julkistamistilaisuuteen.

Vielä jäljellä

Rahoita

Tilausluento perhekuvausmetodista
248.00 €

Kesto 1,5 h, pääkaupunkiseudulla
Hinta sisältää alv. 24%
200 (48,0)

6 kpl Jäljellä

Rahoita

”Jokainen näkyväksi” perhekuvaustyöpaja
450.00 €

”Jokainen näkyväksi” perhekuvaustyöpaja perheyhdistyksille tai -ryhmille.
Kesto 4-5 h, pääkaupunkiseudulla.
Ostaja vastaa tila- ja tekniikkajärjestelyistä sekä mahdollisesta tarjoilusta.
Hinta sisältää alv. 24%
362,9 (87,1)

3 kpl Jäljellä

Rahoita

Vuorovaikutteinen ryhmäkuvaus työyhteisöille
930.00 €

Kesto 3 h, ryhmän koko n. 5-20 henkilöä.
Kuvaus pääkaupunkiseudulla.
Ostaja vastaa tila- ja tekniikkajärjestelyistä sekä mahdollisesta tarjoilusta.
Hintaan sisältää alv 24%
750 (180)

3 kpl Jäljellä

Rahoita

Yhteistyöpartneri
2000.00 €

Logo kirjassa, 10 kpl kirjoja sekä luento kuvasarjasta ja metodista (kesto 1,5 h)
Ostaja vastaa luennon tila- ja tekniikkajärjestelyistä sekä mahdollisesta tarjoilusta.
Hintaan lisätään alv 10%
291 (29,10)
Hintaan lisätään alv 24%
1355 (325,10)

6 kpl Jäljellä

Rahoita