Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

RunFatBoyRun

Alkoi 16.8.2014

Päättyi 13.9.2014

Jyväskylän Jaguaarien entinen nuorisopäällikkö juoksee lasten amerikkalaisen jalkapallon harrastustoiminnan puolesta ja haastaa sinut mukaan kampanjaan!

RunFatBoyRun-projektin tavoite on mahdollistaa mahdollisimman monen lapsen amerikkalaisen jalkapallon harrastuksen aloitus tai jatkaminen Jyväskylän seudun Jaguaareissa.

Työllisyys- ja taloustilanne ovat tällä hetkellä haastavia etenkin Keski-Suomessa ja lasten harrastaminen on vaakalaudalla, kun perheet miettivät tarkoin rahankäyttöään. RunFatBoyRun-projektin tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon rahoitusta Jyväskylän seudun Jaguaarien lasten varusteisiin ja harrastusmaksuihin kaudelle 2015.

Jaguaarit tekevät tärkeää työtä lasten liikunnan tukemiseksi ja harrastamisen edistämiseksi, mutta perheitä on nyt tuettava myös taloudellisesti pääsemään liikunnallisen ja terveellisen elämän pariin.

Vuonna 1999, kun olin itse yläasteikäinen poika ja käynyt läpi kaikki perinteiset joukkuelajit, tarjosivat Jaguaarit mielenkiintoisen uuden lajin ja hyvän liikunnallisen suunnan nuorelle pojalle. Avoin ja lämmin Jaguaariperhe vei minut mukanaan amerikkalaisen jalkapallon maailmaan yli kymmeneksi vuodeksi ja Jaguaarisydämeni sykkii edelleen lajille, sekä lasten ja nuorten liikunnalle.

Haluan että mahdollisimman monella lapsella, perheen taloudellisesta tilasta riippumatta, on mahdollisuus liikkua ja urheilla monipuolisesti, hyvässä seurassa, niinkuin itselläni oli.

Haastan kaikki lasten liikunnan ja amerikkalaisen jalkapallon ystävät mukaan tukemaan Jaguaarien nuorisotoimintaa!

Osallistun itse Finlandia Marathonin ½-maraton matkalle Jyväskylässä 13.9.2014 hyväntekeväisyyshengessä ja toivon siihen mennessä keränneeni mahdollisimman paljon rahoitusta lasten harrastustoimintaan!


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


35 Mesenaattia

1205 € Tavoite 2600 €
Minimitavoite 1100 €

 Rahoitus on päättynyt 13.9.2014

Kiitos
RunFatboyRun_logo2_edit

RunFatBoyRun

Nimeni on Sami Mäkinen. Olen kohta 30v jyväskyläläinen ja aloittanut oman amerikkalaisen jalkapallourani 1999 Jaguaarien juniorijoukkueessa myöhemmin siirtyen myös edustusjoukkueen riveihin. Toimin seuran hallituksessa nuorisopäällikkönä vuosina 2005–2007. Viime vuodet olen viettänyt lähinnä katsomossa, sydän silti vahvasti sykkien suomalaiselle jenkkifutikselle ja Jaguaareille.

Olen istunut viime vuodet kentän laidalla ja oma kuntoni on päässyt hieman rapistumaan parhaimmista pelivuosista. Nyt kun tuli mahdollisuus auttaa ja kohottaa kuntoa, päätin laittaa itseni likoon oikein kunnolla. Kiloja varressa tällä hetkellä n.90kg, pääosin keskivartalossa ja siksi projektille tämä nimi.

Fb

www

Vastikkeet

1 kpl vapaa sisäänpääsy -lippu
5.00 €

Vapaa sisäänpääsy -lippu yhteen Jaguaarien edustusjoukkueen otteluun kaudella 2015.

Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

2 kpl vapaa sisäänpääsy -lippuja
10.00 €

2 kpl Vapaa sisäänpääsy -lippuja Jaguaarien edustusjoukkueen otteluihin kaudella 2015.

Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

1 kpl RunFatBoyRun – fanipaitoja
20.00 €

1 kpl RunFatBoyRun – fanipaitoja.

Paidat toimitetaan marraskuu 2014 loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

2 kpl vapaa sisäänpääsy -lippuja + Fanipaita
25.00 €

2kpl vapaa sisäänpääsy -lippuja Jaguaarien edustusjoukkueen otteluun kaudella 2015 + RunFatBoyRun – fanipaita.

Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

1 kpl Jaguaarien kausikortti
50.00 €

1kpl Jaguaarien kausikortteja 2015, vapaa sisäänpääsy kaikkiin seuran kotiotteluihin kaudella 2015

Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

1 kpl Jaguaarien kausikortti + fanipaita
75.00 €

1 kpl Jaguaarien kausikortteja 2015, vapaa sisäänpääsy kaikkiin seuran kotiotteluihin kaudella 2015 ja RunFatBoyRun – fanipaita

Paidat toimitetaan marraskuu 2014 loppuun mennessä.
Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

2 kpl Jaguaarien kausikortteja + näkyvyys
100.00 €

2 kpl Jaguaarien kausikortteja 2015, vapaa sisäänpääsy kaikkiin seuran kotiotteluihin kaudella 2015 + nimi/logo kiitoskorttiin, joka lähetetään kaikille tukijoille kampanjan päätyttyä

Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

2 kpl Jaguaarien kausikortteja + fanipaita + näkyvyys
125.00 €

2 kpl Jaguaarien kausikortteja 2015, vapaa sisäänpääsy kaikkiin seuran kotiotteluihin kaudella 2015 + RunFatBoyRun – fanipaita + nimi/logo kiitoskorttiin, joka lähetetään kaikille tukijoille kampanjan päätyttyä

Paidat toimitetaan marraskuu 2014 loppuun mennessä.
Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

Jaguaarit JunioriKummi 2015
150.00 €

Jaguaarit JunioriKummi 2015
3kpl Jaguaarien kausikortteja 2015 + yhden nimetyn Juniorijoukkueen pelaajan kummi kaudelle 2015 + näkyvyys Jaguaarien nettisivuilla + nimi/logo kiitoskorttiin, joka lähetetään kaikille tukijoille kampanjan päätyttyä.

Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita

Jaguaarit JunioriMesenaatti 2015
300.00 €

Jaguaarit JunioriMesenaatti 2015
6 kpl Jaguaarien kausikortteja 2015 + yhden nimetyn Juniorijoukkueen kummi kaudelle 2015 + näkyvyys Jaguaarien nettisivuilla + 4kpl RunFatBoyRun – fanipaitoja + nimi/logo kiitoskorttiin, joka lähetetään kaikille tukijoille kampanjan päätyttyä

Paidat toimitetaan marraskuu 2014 loppuun mennessä.
Vapaaliput ja kausikortit toimitetaan 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Vielä jäljellä

Rahoita