Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Kallio Block Party

Alkoi 15.5.2013

Päättyi 16.6.2013

Kallio-liikkeen kahtena viime vuonna toteuttama Kallio Block Party järjestetään myös lauantaina 3.8.2013, tällä kertaa yhteisörahoituksen tukemana. Viime kesänä tapahtuma keräsi Kallioon laajan kattauksen musiikkia, kuvataidetta, katutanssia, lyhytelokuvia ja runoutta sekä tuhansia juhlijoita – ja se on tavoitteena myös tänä vuonna.

Kallio Block Party on kaupungin asukkaiden vapaaehtoisesti järjestämä, kaikille helsinkiläisille suunnattu tapahtuma. Tänä vuonna haluamme tuoda yhteisöllisen puolen mukaan myös rahoitukseen. Nyt on rahoittajista kiinni, millainen tapahtumasta tulee. Tule mukaan toteuttamaan Kallio Block Partya – ja hankkimaan itsellesi pala ainutlaatuista kalliolaista designia ja taidetta.

Vaikka sekä tapahtuman järjestäjät että esiintyjät ovat mukana vapaaehtoisina, aiheuttaa kaupunkifestivaalin järjestäminen kustannuksia. Tekniikka, luvat, vessat, liikennejärjestelyt, turvallisuus – kaikki maksaa. Sen takia tarvitsemme myös rahaa.

Vastikkeet

Rahoitusvastikkeiden tekemiseen on lähtenyt mukaan joukko vapaaehtoisia, jotka ovat luoneet ainutkertaisia, jollain tavalla itse tapahtumaan tai Kallioon liittyviä tuotteita. Tuotteissa on myös kiinnitetty erityistä huomiota niiden laatuun ja eettisyyteen. Rahoittamalla kampanjaa pääset myös osaksi taidetta: rahoituskampanjan lopuksi tarkoituksena on tehdä taideteos, jossa mainitaan kaikkien rahoittajien nimi tai nimimerkki.

Suuri osa tuotteista on myynnissä ainoastaan yhteisörahoituskampanjan kautta. Myynnissä on paitsi t-paitoja, huiveja ja kasseja, myös laaja valikoima taidetta. Monet taiteilijat ovat lähteneet tukemaan projektia antamalla vastikkeiksi taideteoksia ja sarjakuvien alkuperäiskappaleita. Lisäksi Nora Helsingillä on työn alla suuri, vanerille tehtävä taideteos, joka myydään pienempinä paloina. Kampanjassa mukana olevat taideteokset ovat nähtävillä 28.5. – 14.6. Kallion kirjastossa pidettävässä näyttelyssä.

Tavoitteet

Tavoitteenamme on saada rahoitusta 6000 €. Jotta Kallio Block Party voitaisiin ylipäätään toteuttaa, tarvitsemme vähintään 3000 €. Mitä enemmän rahoitusta saamme kasaan, sitä paremmat korttelibileet nähdään lauantaina 3.8.2013!

Tule mukaan!

Voit myös auttaa Kallio Block Partyn toteuttamisessa tulemalla mukaan tekemään sitä. Festivaalin järjestämiseksi tarvitaan suuri määrä vapaaehtoisia asioiden säätämiseen, roudaamiseen, rakentamiseen, järjestyksenvalvontaan, ensiapuun, ruoanlaittoon, siivoamiseen ja moneen muuhun. Jos haluat olla mukana tekemässä Kallio Block Partya, ota yhteyttä info@kallioliike.org tai liity Facebook-ryhmään www.facebook.com/groups/173925619330413/

Vastikkeet ovat noudettavissa 15.7. – 2.8. Made in Kalliosta (Vaasankatu 14) ja 3.8. Kallio Block Partyn infopisteestä. Taideteokset voi noutaa pe 14.6. Kallion kirjastosta tai sen jälkeen ottamalla yhteyttä info@kallioliike.org.


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


300 Mesenaattia

4775 € Tavoite 6000 €
Minimitavoite 3000 €

 Rahoitus on päättynyt 16.6.2013

Kiitos
info

Kallio Block Party

Kallio-liike on epämuodollisesti järjestäytynyt, puoluepoliittisesti sitoutumaton Kallion liepeillä asuvien, työskentelevien ja oleilevien yhteisö. Se järjestää Kallio Block Partyn lisäksi mm. Kallion puistokirppiksiä, Korttelikeittiötä sekä monia muita tapahtumia, ja pyrkii vaikuttamaan kaupungin päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun.

Lisätietoja:

Vastikkeet

Mika Väyrynen
50.00 €

Koko: korkeus 57 cm, leveys 36 cm
Tekniikka: Serigrafia

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Petri Koikkalainen
60.00 €

Koko, pituus:30,5 cm, leveys: 44,5 cm
Tekniikka: kuulakärkikynää ja hiiltä paperilla
Originaali

Loppuunmyyty



Tuukka Teponoja: Paras ystävä
60.00 €

Koko, pituus: 62,3 cm, leveys: 42 cm
Tekniikka: Grafiikka, 5/5 vedos

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Antti Hintsa: Kerran Kalliossa
60.00 €

Koko: A4
Teoksen nimi: Kerran Kalliossa
Tekniikka: Sarjakuva, tussitekniikka
Originaali

Loppuunmyyty



Miia Vistila: Mietiskelevä nainen
60.00 €

Koko: A4
Tekniikka: lyijykynätyö
Originaali

Loppuunmyyty



Pohjan tahti -sarjakuvastrippi
60.00 €

Teksti Jami Järvinen ja kuvat Reetta Laitinen.
Ilm. Kanava-lehdessä 7/12.
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Eeva Meltio: Painijat
70.00 €

Koko: pituus: 17,5 cm, leveys: 23 cm
Teoksen nimi: Painijat
Tekniikka: piirros
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Eeva Meltio: Painijat
70.00 €

Koko: pituus: 17,5 cm, leveys: 23 cm
Teoksen nimi: Painijat
Tekniikka: piirros
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Kati Vuopala
70.00 €

Koko, leveys: 82.5 cm, pituus: 60,5 cm
Tekniikka: Kollaasi
Originaali

Loppuunmyyty



Venla Ekebom
70.00 €

Koko: 15 x 10 cm, kehystetty
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Jonna Kuitunen
80.00 €

Koko: pituus: 28 cm, leveys: 21 cm
Tekniikka: Tussityö
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Terhi Ekebom
80.00 €

Koko: 10 x 15 cm, kehystetty
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Jonna Kuitunen
80.00 €

Koko: pituus: 26 cm, leveys: 18 cm.
Tekniikka: Maalaus, akryylipaperille
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Jonna Kuitunen
80.00 €

Koko: pituus: 28 cm, leveys: 20 cm.
Tekniikka: liitupiirros paperille
Originaali

Loppuunmyyty



Maura Manninen
100.00 €

Koko: A4
Tekniikka: Sarjakuva, Tussityö
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Jupu
100.00 €

Koko: A4
Sarjakuva
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Frida Lindholm: Vaasankatu-kuvitus
120.00 €

Koko A4. Tekniikka: tussitekniikka
Originaali

Loppuunmyyty



Onni Hyöty: Profeetta
120.00 €

Koko:pituus: 28 cm, leveys: 19,5 cm
Tekniikka: Kollaasi
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Solja Järvenpää
120.00 €

Koko: korkeus 35cm, leveys 48cm (sis. kehyksen)
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Kati Vuopala: Kallio-sarjakuva
120.00 €

Koko: 3x A4.
Tekniikka: Sarjakuva, sekatekniikka. Kolmen sivun sarjakuva. Kuvassa ensimmäinen sivu oikealla ja viimeinen vasemmalla.
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

MIkko Akkola
120.00 €

Koko: 45x45cm
Originaali

Loppuunmyyty



Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 11,2 x 15 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 11,2 x 15 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 15 x 10,2 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

Loppuunmyyty



Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 11,2 x 15 cm.
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 10,5 x 15 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

Loppuunmyyty



Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 11,2 x 15 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 11 x 15,2 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 11,2 x 15 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 15 x 11,7 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 12,5 x 15 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 15 x 11,2 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 15 x 11,2 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 15 x 10,9 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Mikko Ijäs: Helsinki today!
100.00 €

Koko: 29,7 x 21 cm, valokuvan koko 15 x 13,2 cm
Tekniikka: iPhone-valokuva, pigmenttivedos paperille
Vedos 1/1

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Nora Helsinki: Kallio State of Mind
700.00 €

Nora Helsingin Kallio-aiheinen, vanerille tehty taideteos. Osta puolet hintaan 700 e tai kokonaan hintaan 1200 e. Siinä tapauksessa ota yhteyttä info@kallioliike.org

Koko: leveys 240 cm, korkeus 122 cm.
Originaali

2 kpl Jäljellä

Rahoita

Milla Paloniemi: Kiroileva siili -strippioriginaali
160.00 €

Koko: pituus: 24,5 cm, leveys: 21 cm
Originaali

Loppuunmyyty



Tixa
200.00 €

Koko: 85 x 32 cm
Tekniikka: akryyliväri kovalevyllä, sutitekniikka
Originaali

1 kpl Jäljellä

Rahoita

Ville Pirinen: If you have ghosts
200.00 €

Koko, pituus: 96 cm, leveys: 63,5 cm. Työssä on kaarevat reunat.
Tekniikka: maalaus, akryylipaperille
Originaali

Loppuunmyyty



Aino Sutinen: Päivä stadissa -sarjakuva
200.00 €

4-sivuinen sarjakuva.
Originaali.

1 kpl Jäljellä

Rahoita