Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Lepakkoluola

Alkoi 01.06.2014

Päättyi 06.07.2014

Lepakkoluola on nuorten suomalaisten sarjakuvapiirtäjien sarjakuva-antologia, jonka teemoina ovat naiset historiassa ja naisten välinen rakkaus. Se on tavoitteena julkaista Helsingin sarjakuvafestivaaleilla syyskuussa 2014.

Naiset ovat usein historiallisessa fiktiossa valitettavan aliedustettuina, ja piirtäjämme aikovat todistaa, että näin ei tarvitse olla. 17 piirtäjää tuottaa 15 sarjakuvaa, ja mukana on myös asiasta kertovaa asiatekstiä.

Aiheina on muunmuassa Edo-kauden Japani, noitavainot, toinen maailmansota, ja hieman fantastisemmalla puolella naiskentaurit Ugandassa ja metsänpeikot.

Tekijöinä Ainur Elmgren, Eva Eskelinen, Leppu, Miukki Kekkonen, Anayte ja Matti Delahay, Tubbs, Muura, Ella Kurki, Dawn Davis, Ered, Milla Sainio, Myrntai, multa, Joiuu, Hanna-Pirita Lehkonen, Raakel Hokkanen ja Suspu Nousiainen.

2012 Team Pärvelö julkaisi Hyi, Homoa! -sarjakuva-antologian, joka saavutti suuren suosion. Sille kyseltiin myös lesboteemaista jatko-osaa. Jatko-osa Lepakkoluola ilmestyy siis Helsingin sarjakuvafestivaaleilla, joilla on sopivasti queer-teema.

hanna-pirita_noita_640

Team Pärvelö on suomalainen itsenäinen sarjakuvajulkaisija ja taideryhmä, joka on vuodesta 2008 alkaen kulkenut ympäri Suomea myymässä eri tapahtumissa. Tavoitteenamme on tehdä sellaisia sarjakuvia, joita haluaisimme nähdä enemmän markkinoilla.

Rahoittaaksemme Lepakkoluola-antologian tuottamisen ja painattamisen tarvitsemme kuitenkin Teidän apuanne. Osallistumalla Mesenaatti-joukkorahoitukseemme tuette suomalaista sarjakuvataidetta, sekä ansaitsette itsellenne mainetta, kunniaa, ja ihania palkintoja.

Minimiraha, jolla pystymme painattamaan antologian, on 1500 euroa. Tämän lisäksi haluaisimme vielä järjestää taidenäyttelyn, tehdä oheistuotteita sekä maksaa osallistujille heidän upeasta työpanoksestaan!

Kiitos!
Team Pärvelö


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


66 Mesenaattia

2066 € Tavoite 3000 €
Minimitavoite 1000 €

 Rahoitus on päättynyt 06.07.2014

Kiitos
parvelo_1cm_harmaa

Lepakkoluola

Lepakkoluolaa on tekemässä joukko suomalaisia sarjakuvataiteilijoita ja kirjoittajia. Projektia vetää ja valmiin kokoelman julkaisee Team Pärvelö.

Fb

www

Vastikkeet

Kiitos ja kunnia! / Thanks!
2.00 €

Saat nimesi Team Pärvelön nettisivun rahoittajat-listaan.
Your name on our sponsor list in our webpage,

Vielä jäljellä

Rahoita

Ennakkomaistiaisia / Preview art
10.00 €

Saat taidetta ja luonnoksia sähköpostiisi ennen kirjan julkaisua, sekä nimesi netin rahoittajalistalle.
You will have art and sketches to your email before the book is published, and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Tarina ennakkoon / One story in advance
20.00 €

Yksi kokonainen tarina PDF:nä sähköpostiin ennen kirjan julkaisua, sekä nimesi netin rahoittajalistalle.
One finished story as a PDF to your email before the book is published, and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kirja postitettuna / Book in the mail
30.00 €

Valmis Lepakkoluola-kirja postitettuna Suomeen, sekä nimesi netin rahoittajalistalle.
The final Lepakkoluola-book mailed to you (within Finland), and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kaikki yllä mainitut / All of the above
50.00 €

Valmis Lepakkoluola-kirja postitettuna Suomeen, yksi tarina sekä luonnoksia ja taidetta ennakkoon sähköpostiin, ja nimesi netin rahoittajalistaan.
The final Lepakkoluola-book mailed (within Finland), one story and preview art to your e-mail before the book is published, and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Juliste ja kirja / Book and poster
80.00 €

Valmis Lepakkoluola-kirja sekä A3-juliste kansikuvasta postitettuna Suomeen, ja nimesi netin rahoittajalistaan.
The final Lepakkoluola-book and an A3 sized poster mailed (within Finland), and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kutsu julkkareihin / Invitation to our publishing party
100.00 €

Kutsu pääkaupunkiseudulla järjestettävään julkaisutilaisuuteen, sekä valmis Lepakkoluola-kirja ja A3-kokoinen juliste, ja nimesi netin rahoittajalistaan.
An invitation to our publishing party in the capital area, the final Lepakkoluola-book and an A3 sized poster, and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kassi, kutsu, kirja ja juliste / Bag, invitation, book & poster
150.00 €

Kutsu pääkaupunkiseudulla järjestettävään julkaisutilaisuuteen, sekä valmis Lepakkoluola-kirja, A3-kokoinen juliste, kuvallinen kassi ja nimesi netin rahoittajalistaan.
An invitation to our publishing party in the capital area, the final Lepakkoluola-book, an A3 sized poster, a bag with illustration on it, and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Kaikki palkkiot / All the things!
200.00 €

Kutsu pääkaupunkiseudulla järjestettävään julkaisutilaisuuteen, valmis Lepakkoluola-kirja, A3-kokoinen juliste ja kuvallinen kassi. Vielä lisäksi taidemaistiaisia, luonnoksia ja yksi valmis tarina ennakkoon ja nimesi netin rahoittajalistaan.
An invitation to our publishing party in the capital area, the final Lepakkoluola-book, an A3 sized poster and a bag with illustration on it. PLUS art, sketches and a full story to your email in advance, and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita

Supersponsori / Super sponsor
500.00 €

Nimesi painettuun kirjaan; sekä kaikki edellämainittu; Kutsu pääkaupunkiseudulla järjestettävään julkaisutilaisuuteen, valmis Lepakkoluola-kirja, A3-kokoinen juliste ja kuvallinen kassi. Vielä lisäksi taidemaistiaisia, luonnoksia ja yksi valmis tarina ennakkoon ja nimesi netin rahoittajalistaan.
Your name in the printed book, and everything else; An invitation to our publishing party in the capital area, the final Lepakkoluola-book, an A3 sized poster and a bag with illustration on it. PLUS art, sketches and a full story to your email in advance, and your name to our sponsor list.

Vielä jäljellä

Rahoita