Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

MUSTARINTA: KADOTETTU AIKA CD JA LP

Alkoi 7.9.2015

Päättyi 23.9.2015

Mustarinta-yhtye hakee mesenaatteja puhuttelevan kakkoslevyn painokuluihin.

Tervehdys!

Meidän Mustarinta-yhtyeen kakkosalbumi Kadotettu aika on nyt äänitetty, miksattu ja masteroitu. Luvassa on kahdeksan biisin tykki paketti, josta löytyy seitsemän omaa sävellystä ja yhden coverin. Lainakappale nimeltään Kuka murhasi Kyllikki Saaren? on 50 vuotta sitten Folk-Viljamin eli Keijo Santalan sävellys, eikä siitä ole koskaan tehty studioäänitettä. Muut kappaleet ovat uunituoreita ja parasta mitä olemme koskaan tahoillamme tehneet.

Olemme saaneet tähän saakka levyn kustannettua omin voimin, mutta nyt kaipaamme apua. Hyvä levy vaatii ensisijaisesti hyvää musiikkia, joten halusimme sijoittaa kaikki varamme nimenomaan Kadotettu aika -levyn tuotantoon. Jotta saisimme levyn vielä fyysiseen muotoon, tarvitsemme mukaan mesenaatteja.

Mustarinta

on joensuulainen bändi, joka on ollut kasassa vajaat pari vuotta. Yhtye sai alkunsa, kun Highway Burns oli tekemässä studiossa uutta albumia ja huomasi, etteivät uudet biisit tälle ryhmälle enää sopineet. Oli pistettävä uusi poppoo pystyyn. Mustarinta sai hienon alkusysäyksen, kun toukokuussa 2014 ilmestynyttä Pimeä tie -debyyttiä hehkutettiin muun muassa Rumbassa neljän tähden verran.

”Mustarinta veisaa juurevaa ja menevää folkia, joka alakulottuneessa tunnelmoinnissaan onnistuu olemaan suorastaan hirvittävän kaunista.”
tahdet
- Juha Wakonen, Rumba 6/14

Ympäri ämpäri Suomen keikkailun lomassa tajusimme, ettemme voineet jäädä taikatemppujemme vangeiksi. Halusimme kehittää soundia, joten syksyllä 2014 aloimme jo tehdä uusia biisejä. Ja kun biisejä alkoi tulla, mietimme, että viime levyn julkaisusta on jo monta kuukautta – pistetään uusi tulille. Kun kesällä 2015 siirryimme studioon, soittajia oli peräti kahdeksan ja muutenkin fiilis oli kuin uuden ajan alussa. 

Kadotettu aika

on erittäin pedantin Heikki Marttilan tuottama, äänittämä ja miksaama, ja vaikka tuotos onkin omakustanteisesti tähän saakka rahoitettu, ei se missään nimessä omakustanteelta kuulosta. Uskallamme väittää, että tältä kuulostavaa suomalaista musiikkia ei ainakaan liikaa tehdä.

Levy sai myös mielenkiintoisen lisän, kun lähdimme etsimään oikeuksia coveriimme. Kävi ilmi, että biisin 50 vuotta sitten tehnyt Folk-Viljami ei elinaikanaan äänittänyt säveltämiään kappaleita, eikä hänestä monikaan tiennyt juuri mitään. Tutkimusmatkasta tuli varsinainen salapoliisinäytelmä, josta lukuisat ihmiset innostuivat ja muun muassa Turun Sanomat kirjoitti peräti kahdesti. Luvat levytykseen on nyt myönnetty, ja haluamme julkaista levyn Folk-Viljamin muistolle.

Voit auttaa

levyn julkaisussa tilaamalla joko CD:n tai vinyylin ennakkoon ja saat sen ensimmäisten joukossa kotiisi kuljetettuna. Näin tulet myös varmistaneeksi levyn saamisen. Vasta kun minimisumma täyttyy, voimme käynnistää painokoneet, joten auta pikaisesi. Ja jos tavoitesumma täyttyy, voimme tehdä niin komean paketin kuin Päivikki Liukkosen kansitaide ansaitsisi. Jos haluat mesenoida isommalla summalla, voit valita useampia vastikkeita.

Mesenointi on riskitöntä. Jos fyysisten levyjen julkaisu jää rahoituksen puutteen vuoksi toteutumatta, tulet saamaan rahasi takaisin. Jos kuitenkin koet projektimme hyväksi, jaa tietoa eteenpäin ja kerro kavereille ja autat entistä paremmin varmistamaan, että haaveemme toteutuu.

Ihan sikaa säkissä ei tarvitse rahoittaa. Tsekkaa ylhäältä musavideo Kuka murhasi Kyllikki Saaren? -biisistä ja vilkaise mitä tuleman pitää. 

Kiitos sinulle!


Terveisin,

Mustarinta: Tuukka Tams, Jukka Rossi, Heikki Kuikka, Jerry Tervo, Joonas Pihlaja, Ilkka Kosunen, Jenni Hanikka ja Antti Koukonen


Anna kiitosta, vinkkejä, kysy ja keskustele muiden kanssa.


127 Mesenaattia

2435 € Tavoite 3500 €
Minimitavoite 2000 €

 Rahoitus on päättynyt 23.9.2015

Kiitos
MesenoiProfiili

MUSTARINTA: KADOTETTU AIKA CD JA LP

Mustarinta on joensuulainen kakkosalbumiaan valmisteleva folkrock-yhtye.

Fb

www

Vastikkeet

Mustarinta-hihamerkki
10.00 €

Mustarinnan erittäin rajoitettu erä valmistettuja, laadukkaita hihamerkkejä saatavilla. Paksu merkki kestää kovankin kulutuksen. Hinta sisältää postituskulut.

25 kpl Jäljellä

Rahoita

Pimeä tie -CD
15.00 €

Mustarinnan debyyttialbumi, vuonna 2014 julkaistu Pimeä tie CD-muodossa. Kannet tyylikkään pahviset. Hinta sisältää postituskulut.

98 kpl Jäljellä

Rahoita

Kadotettu aika -CD
18.00 €

Mustarinnan odotettu kakkosalbumi Kadotettu aika ennakkomyynnissä CD-muodossa! Levy sisältää muun muassa coverin Folk-Viljamin kappaleesta Kuka murhasi Kyllikki Saaren? Hinta sisältää postituskulut. Levy toimitetaan ennakkotilanneille välittömästi levyjen saavuttua, loka-marraskuun aikana.

249 kpl Jäljellä

Rahoita

Mustarinta t-paita
18.00 €

Mustarinnan ajaton ruskea t-paita sopii syksyn pimeneviin iltoihin.

14 kpl Jäljellä

Rahoita

Pimeä tie -LP
20.00 €

Mustarinnan debyyttialbumi, vuonna 2014 julkaistu Pimeä tie vinyylimuodossa. 180 gramman levy, kannet gatefold. Hinta sisältää postituskulut.

97 kpl Jäljellä

Rahoita

Kadotettu aika -LP
22.00 €

Mustarinnan odotettu kakkosalbumi Kadotettu aika ennakkomyynnissä LP-formaatissa! Levy sisältää coverin Folk-Viljamin kappaleesta Kuka murhasi Kyllikki Saaren? Hinta sisältää postituskulut. Levy toimitetaan ennakkotilanneille loka-marraskuun aikana.

78 kpl Jäljellä

Rahoita

Pimeä tie -CD ja LP
30.00 €

Mustarinnan debyyttilevy Pimeä tie CD:n ja LP:n yhteispakettina. CD tyylikkäissä pahvisissa kansissa, LP paksu 180 gramman levy gatefold-kansissa. Hinta sisältää postituskulut.

50 kpl Jäljellä

Rahoita

Kadotettu aika -CD ja LP
35.00 €

Mustarinnan odotettu kakkosalbumi Kadotettu aika ennakkotilattavissa CD:n ja LP:n pakettina! Levy sisältää coverin Folk-Viljamin kappaleesta Kuka murhasi Kyllikki Saaren? HInta sisältää postituskulut. Paketti toimitetaan välittömästi kokonaisena sekä CD- että LP-levyjen saavuttua loka-marraskuun aikana.

37 kpl Jäljellä

Rahoita

Kadotettu aika -digitaalinen lataus
10.00 €

Tilaa Kadotettu aika digitaalisena latauksena ja saat latauslinkin sähköpostiisi julkaisupäivänä. Linkki sisältää mp3-tiedostot sekä kansitaiteen PDF:nä.

285 kpl Jäljellä

Rahoita

Akustinen keikka
400.00 €

Tilaa Mustarinta akustiselle keikalle. Halutessasi samaan hintaan myös Pihlajan soolokeikka lämppärinä. Ajankohta sovitaan erikseen, ja hintaan lisätään matkakulut.

5 kpl Jäljellä

Rahoita