Mesenaatti.art

Taiteen yhteisörahoitusohjelma on yhteisörahoituspalvelu Mesenaatti.me:n keväällä 2014 käynnistämä Koneen Säätiön tuella toteutettu erillishanke. Hankkeen tavoite on taiteilijoiden ja taiteen tuottajien perehdyttäminen yhteisörahoitusmalliin, sekä kampanjoiden tuottaminen yhdessä ohjelmaan valittujen taiteilijoiden kanssa.

Ohjelmassa on mukana 19 kampanjaa, jotka keräävät rahoitusta mm. sarjakuvajulkaisulle, kuva- ja mediataiteen näyttelyhankkeille, teatteriproduktioille, musiikille ja kokeellisille taideprojekteille.

Taiteen yhteisörahoitusohjelman yhteenlaskettu rahoitustavoite on yli 130.000 euroa. Kampanjat toteutetaan vuoden 2014 aikana Mesenaatti.me -palvelussa.

touko

Touko Hujanen

Olen Helsingissä asuva valokuvaaja. Työskentelen muun muassa The New York
Timesille ja vedän 11-kollektiivia. Kampanjassani ”Kesä” yhdistyy kuvareportaasi ja livetapahtuma.

jyrki

JYRKI PYLVÄS / CIRCUS MAXIMUS

Olen tehnyt esittävän taiteen parissa kaikenlaista visualistina, käsikirjoittajana ja tuottajana. Olen myös kokeellisen teatteri Circus Maximuksen perustajajäsen. Taiteellinen päätyöni on ollut vaihtuvien työryhmien kanssa työstämäni teknologiaa käsittelevä tilateos- ja esityssarja. Kampanjani liittyy sarjan päättävään, muodoltaan uudenlaiseen teokseen.

dark

The Dark Side of The Mime

Tämän pimeän miimin on ohjannut Akse Pettersson. Näyttämöllä taituroi pornomiimin kruunaamaton kuningas Marc Gassot Karl Sinkkosen livemusiikin säestyksellä. Valovelho Teemu Nurmelinin eroottiset valot kruunaavat tämän näyttämöllisen kokemuksen, kuin savuke rakastelun. Haemme rahoitusta matkallemme Edinburghin Fringe -festivaalille 2015.

alma

Alma Rajala / TEHDAS Teatteri

Olen nukketeatteritaiteilija ja free lancer -ohjaaja, joka asuu Turussa. Keväällä 2015 saa ensi-iltansa käsikirjoittamani ja ohjaamani koko perheen nukketeatteriesitys nimeltään Paleleva elefantti. Haluamme tarjota tämän esityksen mahdollisimman monelle koululuokalle ja päivähoitoryhmälle!

teemu

TEEMU KEISTERI

Teemu Keisteri on viihdetaiteilija. Keisteri opiskeli Lahden Muotoiluinstituutissa valokuvausta ja kuvataiteita Hollannissa. Teemu loi Ukkeli-hahmon Ruttopuistossa kesällä 2008. Ukkeli seikkailee kaikissa taiteen ja median muodoissa. Ukkelin lisäksi hän tekee videotaidetta, taide- ja tanssiperformansseja, musiikkia ja DJ-keikkoja.

hebo

Helsingin Barokkiorkesteri

Helsingin Barokkiorkesteri on noussut 16-vuotisen historiansa aikana Euroopan arvostetuimpien periodiyhtyeiden joukkoon. Orkesteri tekee omia tuotantoja sekä vierailee säännöllisesti korkean profiilin festivaaleilla kotimaassa ja ulkomailla. Taiteellisena johtajana toimii ”barokkivelho” cembalisti Aapo Häkkinen.

yasushi

Yasushi Koyama

Olen japanilainen kuvanveistäjä, asun ja työskentelen Helsingissä. Teen söpöjä eläimiä puusta ja keramiikasta. Taidetta lapsille
-projektissa tarkoitukseni on tehdä eläinpuuveistoksia, joita lapset voivat koskettaa ja halata. Teosteni kautta haluan antaa pienen ripauksen iloa ja onnea lapsille.

tiina

Tiina Itkonen

Olen valokuvaaja Tiina Itkonen ja olen vuodesta 1995 lähtien käynyt säännöllisesti Grönlannissa kuvaamassa ihmisiä ja maisemia. Kuviani on ollut esillä mm. Venetsian biennaalissa, Sydneyn biennaalissa ja New York Photo Festivalilla. Ensimmäinen valokuvakirjani, Inughuit, julkaistiin v. 2004 ja nyt on aika julkaista uusi kirja Grönlannin maisemista, Avannaa.

elissa

Elissa Eriksson

Olen helsinkiläinen kuvataiteilija, ja teoksissani tarkastelen ihmiselon kirjoittamattomia sääntöjä – niin yhteiskunnan suurissa linjoissa kuin arjen yksityiskohdissakin. Työskentelyni käynnistyy usein ajatusleikistä ja sopiva toteutustapa löytyy matkan varrella. Yhteisörahoitusta haen Creative Shopping -näyttelyn toteuttamiseen.

pirjo

Pirjo Yli-Maunula

Taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunula on tulisieluinen oululainen tanssitaiteilija, joka toimii koreografina, tanssijana, tuottajana ja kuraattorina. Hän on perustanut yhdessä Maria Littowin kanssa tuotantoryhmän nimeltä Flow Productions. Yhdistys toimii Varjakka produktion tuottajana. Varjakka on 15 itsenäisen taiteilijan yhteistyöproduktio.

3possua

Polar illusions

Menestysmusikaali Aladdinin tuottaja Polar Illusionsin seuraava tuotanto on Kolme Pientä Porsasta. Tekijäkaksikko Stiles & Drewen musikaaliversio klassisesta sadusta on täynnä hurmaavaa huumoria joka uhkuu, puhkuu ja puhaltaa kaikenikäisen yleisön nurin. Esityksen ohjaa Samuel Harjanne, rooleissa mm. Sami Uotila. Esitykset KokoTeatterissa 12.–30.9.2014.

hannamari

HANNAMARI SHAKYA

Olen valokuvalehti Photo Raw´n päätoimittaja, perustaja ja kustantaja. Olen helsinkiläinen, kuten on vuonna 2007 perustettu lehtikin. Photo Raw on korkealaatuinen, kansainvälinen julkaisu, joka keskittyy dokumentaariseen valokuvaan jossa on taiteellinen ote. Photo Raw -lehteä tehdään isolla joukolla, jota vahvistaa kansainvälinen tiimi.

alpo

ALPO AALTOKOSKI COMPANY

Liikkeellisiä tutkimuksia inhimillisen elämän ytimessä, kokonaisvaltaista visuaalista näkemystä, väläyksiä suomalaisesta mielenmaisemasta modernissa asussa ja mutkittelevia polkuja kohti mielenrauhaa. Alpo Aaltokoski Company on perustettu vuonna 1995 esittämään nykytanssiteoksia koreografi-tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken johdolla.

ding

Ding Yi

Olen Ding Yi, kiinalainen multipersoona. Ennen Suomea opiskelin taidekuratointia Lontoossa CSM:ssä ja autoin näyttelyiden rakentamisessa London Fashion and Textile -museossa. Kiinan Plan:ssa kehitin osallistavan taidekasvatusmenetelmän lapsille, ja kirjoitin siitä kirjan. Suomessa avasin Studio Ding Yin.

dolly

Dolly pARTon ART

Tämän taidenäyttelyn inspiraationa on kantrin kuningatar Dolly Parton. Legendaarinen muusikko, populaarikulttuurin ikoni ja hyväntekijä nähdään kahdeksan katu-uskottavan taiteilijan silmin kuvattuna. Taiteilijat: Suvi Aarnio, Petri Bergman, Mari Kasurinen, Rakel Liekki, Sampo Marjomaa, Aiju Salminen, Fiona Timantti sekä Sami Viljanto.

heikki

ONNELLINEN PRINSSI

Onnellinen prinssi -työryhmä jonglööraa kyynelillä ja pohtii pääskysen lentoasentoja. Ryhmään kuuluvat ilma-akrobaatti Jenny Mansikkasalo, jonglööri Heikki Tolin, suunnittelija Johannes Vartola, ohjaaja Emma Puikkonen sekä tuottaja Ilona Halme. Ryhmä toteuttaa lapsille suunnatun esityksen, joka pohjautuu Oscar Wilden satuun.

koneen Säätiö
Email or password incorrect, please try again Login successful Logout successful