Kirjaudu sisään

Tätä kautta pääset luomaan oman projektisi

Saat salasanan sähköpostissa

Susanna Rahkonen takaisin eduskuntaan!

Started 05.02.2015

Ended 22.03.2015

Susanna - hyvien puolella jo vuodesta 1999

Tervetuloa piirtämään tulevaisuutta yhdessä Susanna Rahkosen kanssa! Tarjolla on erilaisia hauskoja ja elämyksellisiä työpajoja ja sekä mahdollisuus tuupata Susanna takaisin Arkadianmäelle.

**
Vallan linnake on paikka, jonne on jaossa pääsylippuja joka neljäs vuosi. Huhtikuussa eduskuntaan valitaan taas uudet edustajat. Kerään mesenaatissa varoja vaalikampanjaani. En tee tätä pelkästään kattaakseni vaalityökulujani, vaan kertoakseni samalla omista tavoitteistani ja minulle tärkeistä arvoista. Haluan myös saada ihmisiä mukaan tekemään asioita yhdessä; viihtymään, oppimaan ja ideoimaan.

Videolla poikani Simo piirtää vaikeista käsitteistä 12-vuotiaan silmin. Lapsen rohkeus tarttua asiaan kuin asiaan kannattaisi pitää mielessä myös aikuisena.

Tavoitteistani voi lukea tarkemmin sivuiltani susannarahkonen.fi. Sieltä käy myös ilmi se, että olen ollut eduskunnassa aiemminkin ja että olen koulutukseltani juristi, mehiläishoitaja, himokutoja ja paljon muuta. Tiedän oikein hyvin, miten lakeja säädetään ja miten yhteiskunta pyörii. Kaiken lisäksi politiikka on kutsumustyöni.

Kaipaan teitä mesenaateikseni auttamaan minua työssäni. Minä tarjoan vastineeksi mahdollisuutta oppia karjalanpiirakoiden leipomisesta, villasukan kutomisesta, kahvakuulailun tekniikasta sekä mehiläishoidon harrastamisesta. Tarjolla on myös ajatuspaja kiertotaloudesta Oras Tynkkysen johdolla sekä professori Petri Virtasen ajatuspaja paremmasta palvelujen organisoinnista ubiikkiyhteiskunnan pyörteissä. Meillä kaikilla on kädet, pää ja sydän, joita kaikkia tarvitaan. Tervetuloa Susannan Strömsöhön!
**
Susanna Rahkonen
Hyvien puolella jo vuodesta 1999!

Rahkonen-Susanna_kirjat

Tarjolla olevat työpajat

16.3. klo 17-19 Professori Petri Virtasen ajatuspaja

 

Petri Virtasen kuva

Tule mukaan r/evolution-ajatuspajan aivomyrskytuokioon maanantaina 16.3. klo 17-19 Espoossa. Siellä professori Petri Virtanen auttaa meitä pohtimaan, miten julkinen palvelusysteemimme on varautunut ubiikkiyhteiskunnan systeemisiin muutostekijöihin?

Pajassa pohditaan myös, miten palveluiden johtamisessa ja organisoinnissa otetaan huomioon teknologian, informaation ja robotiikan mahdollisuudet? Entä miten palvelujen käyttäjät asetetaan oikeasti palveluiden toteutuksen keskiöön? Olisiko korkea aika ottaa lähtökohdaksi organisaatioissa toimivat ihmiset, heidän motivaationsa ja toimintansa? Entä missä ajankohtaisissa johtamisopeissa mennään tai pitäisi mennä?

Julkisten palvelujen muutoskyvykkyys ja sen myötä johtaminen ovat lähivuosien keskeisiä kysymyksiä. Niiden myötä voidaan merkittävällä tavalla vaikuttaa erilaisten tiukassa istuvien verkottuneiden ongelmien hallintaan. Näitä ovat esimerkiksi työttömyys, syrjäytyminen ja yksinäisyys. Tule mukaan keskustelemaan!

27.3. klo 15-17 Oras Tynkkysen työpaja

OrasTynkkynen006

Tule mukaan kansanedustaja, Sitran neuvonantaja Oras Tynkkysen ja Susanna Rahkosen kiertotaloutta käsittelevään työpajaan 27.3.2015 klo 15-17 Espoossa.

Työpajassa käydään havainnollisten käytännön esimerkkien kautta läpi, mitä kaikkea luonnonvarojen säästeliäät käyttötavat voivat olla. Sitran teettämän tuoreen selvityksen mukaan kiertotalous voi olla Suomelle jopa 2,5 miljardin euron suuruinen mahdollisuus. Keinoja on monia, isoja ja pieniä. Tule kuulemaan lisää!

24.3. klo 18-20 Helkan piirakkatyöpaja

Tervetuloa leipomaan karjalanpiirakoita Espoon Kauklahteen.

Perinneherkun ja rypytystekniikan saloihin opastaa Helka Pärssinen.

22.3. klo 14-15 Susannan mehiläisluento

Tervetuloa kuulemaan Susanna Rahkosen kaupunkimehiläishoitoharrastuksesta Kauklahteen.

Susanna on harrastanut mehiläishoitoa viisi vuotta takapihallaan Espoossa ja tuottanut hunajaa perheensä tarpeisiin. Samalla voidaan maistella Susannan hunajasta tehtyä hunajatoffeeta.

22.3. klo 15-17 Anarkistimartta Marja Rahkosen sukkapaja

Sukkapaja sunnuntaina 22.3. klo 15-17 Espoossa.

Anarkistimartta Marja Rahkonen ja Käsityökerho Käki opastavat villasukankudonnan ja villasukan kantapään saloihin. Jos sinulla on keskeneräinen työ, voit ottaa sen mukaan. Pajassa on myös harjoituskutimia, joiden avulla käydään läpi sukankudonnan eri vaiheita. Pajassa on esillä helppo putkisukkamalli “Susannan tukisukka”, johon ei tule erillistä kantapäätä.

29.3. Milla Mäklinin kahvakuulaopastus klo 15-16

Tervetuloa tutustumaan ja testaamaan kahvakuulatreenausta sunnuntaina 29.3. klo 15-16 Espooseen.

Ohjaajana liikunnanohjaaja, personal trainer Milla Mäklin. Kahvakuulaharjoittelu sopii lähes kaikille. Kuulalla harjoitetut liikkeet ovat yksinkertaisia ja monipuolisia ja siinä kehittyvät kunnon monet osa-alueet. Laji sopii harjoiteltavaksi kotona, mutta ensin on hyvä käydä tekniikkaa läpi ammattilaisen kanssa. Nyt se on mahdollista.


Ask, encourage and discuss with others here.


30 Funders

1365 € Goal 7000 €
Minimum goal 1000 €

 Campaign has ended 22.03.2015

Thank you

Susanna Rahkonen takaisin eduskuntaan!

Susanna Rahkonen on ehdolla kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Hän on vihreä kaupunginvaltuutettu, juristi, mehiläishoitaja, himokutoja ja kyläpäällikkö Kauklahdesta. Ole hyvien puolella – tue Susannaa!

Fb

www

Rewards

Susannan kierrätyskaulakoru
15.00 €

Ihana, itse tehty nappikaulakoru kestävän kehityksen värein.

28 units left

Fund

Hali vaalipäälliköltä
15.00 €

Aineeton hyvän mielen ostos! Myös lahjaksi.

still left

Fund

Susannan tukisukat - harmaat
30.00 €

Villaiset supersukat kestävän kehityksen värein. Kudottu käsin Espoon Diakoniasäätiön työpajalla. Sopii kaikille jaloille.

8 units left

Fund

Susannan tukisukat - valkoiset
30.00 €

Villaiset supersukat kestävän kehityksen värein. Kudottu käsin Espoon Diakoniasäätiön työpajalla. Sopii kaikille jaloille.

9 units left

Fund

Susannan tukisukat - vihreät
30.00 €

Villaiset supersukat kestävän kehityksen värein. Kudottu käsin Espoon Diakoniasäätiön työpajalla. Sopii kaikille jaloille.

8 units left

Fund

Karjalanpiirakkatyöpaja Kauklahdessa
30.00 €

Opi tekemään Espoon parhaat piirakat Helka Pärssisen ohjauksella!
24.3. klo 18 - 20, Kauklahti

23 units left

Fund

Susanna Rahkosen mehiläisluento
30.00 €

Aloittelevan hunajantuottajan aakkoset - miten päästä alkuun?
22.3. klo 14 - 15, Kauklahti

29 units left

Fund

Kahvakuulaopastus Milla Mäklinin johdolla
30.00 €

Opi oikea kahvakuulailutekniikka liikunnanohjaaja, personal trainer Milla Mäklin opastamana. 29.3. klo 15-16, Espoo

27 units left

Fund

Villasukkatyöpaja Kauklahdessa
30.00 €

Opi kantapään kutomisen salat. Anarkistimartta Marja Rahkonen ja Käsityökerho Käki opastaa
30.3. klo 18 - 19.30, Espoo, Kauklahti.

27 units left

Fund

En tarvitse vastiketta, mutta haluan tukea Susannan kampanjaa
40.00 €

Vastineeksi saat kiitollisuutta ja lisää näkyvyyttä perusoikeuksia puolustavalle ehdokkaalle.

still left

Fund

En tarvitse vastiketta, mutta haluan tukea Susannan kampanjaa
80.00 €

Vastineeksi saat kiitollisuutta ja lisää näkyvyyttä perusoikeuksia puolustavalle ehdokkaalle.

still left

Fund

En tarvitse vastiketta, mutta haluan tukea Susannan kampanjaa
150.00 €

Vastineeksi saat kiitollisuutta ja lisää näkyvyyttä perusoikeuksia puolustavalle ehdokkaalle.

still left

Fund

Oras Tynkkysen kiertotaloustyöpaja
200.00 €

Tule kuulemaan havainnollisten käytännön esimerkkien kautta, mitä luonnonvarojen säästeliäät käyttötavat voivat olla. Sitran neuvonantaja Oras Tynkkynen johdattaa teemaan. 27.3.2015 klo 15-17, Espoo

13 units left

Fund

Petri Virtasen r/evolution-ajatuspaja
200.00 €

Tule pohtimaan, miten julkiset palvelut voitaisiin organisoida nykyistä paremmin. Miten käyttäjät sekä teknologian, informaation ja robotiikan mahdollisuudet otetaan huomioon? Entä miten verkottuneita ongelmia, kuten työttömyyttä ja syrjäytymistä ratkotaan? Professori Petri Virtanen luotsaa pohdintaa 16.3. klo 17-19 Espoossa.

15 units left

Fund

En tarvitse vastiketta, mutta haluan tukea Susannan kampanjaa
300.00 €

Vastineeksi saat kiitollisuutta ja lisää näkyvyyttä perusoikeuksia puolustavalle ehdokkaalle.

still left

Fund